Täplätupsukas

Orgyia antiqua

Yläheimo: Yökkösmaiset (Noctuoidea)
Heimo: Hämyköt (Erebidae)
Alaheimo: Villakkaat
(Lymantriinae)
Suku: Orgyia

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Aikuisen perhosen sukupuolet ovat hyvin erinäköiset (tätä ilmiötä kutsutaan sukupuolidimorfismiksi).  Koiras on pieni, solakka ”mittarimainen” perhonen, jolla on punaruskeat siivet. Siipiväli on noin 25–35 mm. Sillä on pitkähköt kaksoiskampamaiset tuntosarvet, ja etusiiven takanurkassa sijaitsee selkeärajainen, tummakehäinen valkoinen täplä.
Naaras on lentokyvytön, sillä sen siivet ovat surkastuneet pieniksi tyngiksi. Sillä on suuri, pyöreänpullea, harmaan karvan peittämää takaruumis. Naaras on noin 20 mm pitkä. Ulkomuodollaan se ei juurikaan muistuta perhosta.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Laji esiintyy hyvin yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa aina Oulun korkeudelle saakka. Lapissa laji on harvinaisempi. Munastoja ja varsinkin toukkia löytyy luonnossa usein, aikuisia perhosia sen sijaan näkee harvemmin. (Havaintokartta)

Lentoaika: Heinäkuusta syyskuun puoleenväliin. (Tilastotietoa)

Elinympäristö: Laji elää monenlaisissa ympäristöissä: vesakoilla, metsien reunoilla, kangasmaastoilla.

Elintavat: Päiväaktiivinen koiras lentää aurinkoisina iltapäivinä nopeasti ja levottomana parin kolmen metrin korkeudessa naaraita etsien. Naaras sen sijaan liikkuu tuskin ollenkaan. Kuoriudutaan kotelostaan se kiipeää kotelokehtonsa päälle ja houkuttelee tuottamallaan feromonilla koiraita luokseen. Aikuiset perhoset eivät pysty käyttämään ravintoa, sillä niiden imukärsä on surkastunut. Laji kerää kaiken tarvitsemansa energian toukkavaiheessaan.

Kehitysvaiheet: Parittelun jälkeen naaras munii toistasataa munaa kotelokehdon päälle tai sen viereen. Munat talvehtivat ja toukat kuoriutuvat niistä seuraavan kevään aikana. Toukka on polyfagi eli moniruokainen. Se suosii erilaisia lehtipuita, pensaita ja varpukasveja. Toukka 25–30 mm (♂) tai 32–38 mm (♀), harmaa; selkäjuova enemmän tai vähemmän musta, punatäpläinen, joskus osittain valkeahkoreunainen; sivuselässä rivi punaisia täpliä; joskus mustahko lisäsivujuova. Karvat valkeahkot; pienemmällä ♂-toukalla selässä jaokkeissa A1–A4 4 keltaista, suuremmalla ♀-toukalla kellanruskeaa pensselimäistä karvatupsua; jaokkeiden T1 ja A8 törröttävät karvatupsut mustasulkaiset – sulkakarvat tupsujen kärjessä pitemmät, jolloin tupsut näyttävät nuijapäisiltä; jaokkeen A1 sivuilla valkoinen ja jaokkeen A2 sivuilla musta, törröttävä karvatupsu. Selässä jaokkeissa A6 ja A7 kaksi vaaleanpunaista rauhasaukkoa. Pää musta. Toukka koteloituu munanmuotoiseen, kellanharmaaseen kotelokoppaan. Muna talvehtii.

Lähilajit: Muut tupsukkaat (kirjo- ja pikkutupsukas).

Muuta: Kun naaraan kyky liikkua paikasta toiseen on hyvin rajallinen, voidaan kysyä, miten laji on pystynyt levittäytymään niin laajalle. Pikkutoukilla on pitkiä karvoja, ja lisäksi ne erittävät silkkirihmoja, joihin tuuli tarttuu. Lajin levittäytyminen tapahtuu siis pääasiallisesti varhaisessa toukkavaiheessa tuulen mukana. Toukille kelpaavat monien kasvien lehdet, mikä sekin on edesauttanut uusien elinalueiden valloittamista.

Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 14.09.2019

1.8.2007, Saukkola, Nummi-Pusula, © Markku Ruuskanen
Koiras, ex ovo, © Patrik Åberg
Koiraita naaraan kimpussa, kavatusolosuhteissa, © Patrik Åberg
Naaras munineen, kasvatusoloissa, syyskuu 2019, © Helmut Diekmann
Naaras munii suoraan kotelokehtonsa päälle, 5.9.2012, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
Naaras munineen kolme päivää myöhemmin, 8.9.2012, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
Munasto, 12.4.2017, Järvenpää, © Päivi Torkki
Pieni toukka, kasvatuksessa, © Patrik Åberg
Keskenkasvuinen toukka kasvatuksessa, kesäkuu 2017, © Helmut Diekmann
Viimeisen nahanvaihdon jälkeen, kasvatusoloissa, elokuu 2019, © Helmut Diekmann
Lähes täysikasvuinen toukka, kasvatusoloissa, elokuu 2019, © Helmut Diekmann
Naaraan kotelo kasvatusoloissa, toukokuu 2015, © Patrik Åberg