Isotinayökkönen

Plusia festucae

Yläheimo: Yökkösmaiset (Noctuoidea)
Heimo: Yökköset (Noctuidae)
Alaheimo: Metalliyökköset
(Plusiinae)
Tribus: Plusiini
Suku: Plusia

← EdellinenSeuraava →

Tuntomerkit: Siipiväli 33-40 mm. Keskikokoinen, pitempisiipinen kuin P. putnami. Pää oranssi. Etusiivet kullanruskeat, tummanruskeakehnäiset. Tyvisarakkeessa pitkin etureunaa, keskisarakkeen takapuoliskossa ja ulkosarakkeen sisäosassa kärjen lähettyvillä kullankeltaista väriä. Kärjestä lähtevän täplärivin neljäs täplä ainoana täysin hopeanhohtoinen, pitkänomainen, n. 3 kertaa leveyttään pitempi; sen kohdalla ulommassa poikkiviirussa terävä syvenemä. Kaari- ja munatäplä suuret, hopeaiset, yleensä erilliset, siiven pituussuuntaan venähtäneet, kaaritäplän ulkoreuna etusiiven ulkoreunan suuntainen. Etusiipien alapintojen tumma keskusalue jää yleensä kauaksi ulkoreunasta, eivätkä väliin jäävän kaistan suonet ole kovin näkyvästi mustat. Takasiivet ruskeanharmaat, ripset punertavat.

Esiintyminen: Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Isotinayökköstä tavataan koko maasta. (Havaintokartta)

Lentoaika: Kaksi sukupolvea: kesä-heinäkuussa ja heinä-syyskuussa. (Tilastotietoa)

Elinympäristö: Niityt, rantaniityt, soit, kulttuuribiotoopit.

Elintavat: Tulee valolle; käy kukilla.

Kehitysvaiheet: Toukka vaaleanvihreä, selkäjuova tummempi, kellertäväreunainen; sivuselkäjuova kellertävä; sivujuova valkea. Pää ruskehtavanvihreä. Elää kesä-elokuussa ja syys-toukokuussa monenlaisilla ranta- ja kosteikkokasveilla kuten saroilla (Carex), kurjenmiekalla (Iris pseudacorus) ja ratamosarpiolla (Alisma plantago-aquatica); talvehtii keskenkasvuisena. Koteloituu valkeahkoon kotelokoppaan ravintokasvin taitellun lehden väliin.

Lajista muualla: Lepiforum, Perhoswiki, Suomen Perhostutkijainseura, Suomen Lajitietokeskus

Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty: 2019

12.8.2014, Hannusjärvi, Espoo, © Helmut Diekmann
12.8.2014, Hannusjärvi, Espoo, © Helmut Diekmann
28.8.2015, Hannusjärvi, Espoo, © Helmut Diekmann