Jalavanopsasiipi

Satyrium w-album

Heimo: Sinisiipiset (Lycaenidae)
Alaheimo: Lycaeninae
Tribus: Nopsasiivet (Eumaenini)
Suku: Satyrium

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Jalavanopsasiipi on keskikokoinen nopsasiipi. Siipiväli on 26–32 mm. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Muuten sukupuolet ovat samannäköiset. Takasiipien takanurkassa on kaksi kannusta, joista ylempi on pieni ja alempi melko pitkä.
Siipien yläpinnan pohjaväri on koiraalla tummanruskea ja naaraalla hieman vaaleampi. Etusiiven yläosassa koiraalla on pieni koirastäplä ja takasiivessä, siiven ulkoreunan takanurkassa, voi olla molemmilla sukupuolella pieni oranssi reunatäplä. Luonnossa jalavanopsasiiven yläpintaa näkee vain lennossa.
Takasiiven alapinnassa on oranssi reunavyö, joka kapenee ja heikkenee yläreunaa kohti. Vyön sisäreunaa pitkin kulkee musta siksak-juova. Lisäksi siiven poikki kulkee valkoinen juova, joka on jalavanopsasiivellä selkeämpi kuin tuominopsasiivellä. Myös juovan alaosan W-kuvio on jalavanopsasiivellä selkeämpi ja terävämpi kuin tuominopsasiivellä.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen:  Harvinainen ja paikoittainen. Elää Etelä-Suomessa paikoilla, missä kasvaa isoja, vanhoja jalavia, myös kaupungeissa. Aikaisemmin jalavanopsasiipiä tavattiin vain Turun seudulla, mutta nykyään laji esiintyy eri paikoissa pitkin Etelä-Suomea, mm. Helsingissä ja Espoossa. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Yksi sukupolvi: heinäkuun alusta elokuun alkuun (Tilastotietoa –2016)

Elinympäristöt: Puistot sekä katujen ja teiden varret, joissa kasvaa jalavia

Elintavat: Jalavanopsasiipi lentää korkeiden jalavien latvoissa, mutta laskeutuu aina välillä alas kukille, mm. pietaryrtille tai ohdakkeille. Levossa perhonen pitää siipensä aina supussa. Koiraat puolustavat puissa sijaitsevia reviirejään, joilla ne odottavat naaraita.

Kehitysvaiheet: Naaraat munivat munat yksitellen tai pareittain jalavien lehtisilmuille tai oksille. Muna talvehtii. Toukka kuoriutuu usein jo maalis-huhtikuussa ja joutuu odottamaan silmujen puhkemista muutaman viikon ajan. Toukka on vihreä – toisinaan myös osittain punaruskea – ja sillä on hentoja vaaleita vinoviivoja. Se syö ensin kukkasilmuja ja myöhemmin lehtiä. Koteloituminen tapahtuu lehtien alapinnoille tai kaarnanrakoihin.

Lähilajit: Muut nopsasiivet. Jalavanopsasiipeä voi helposti sekoittaa sisarlajiinsa, tuominopsasiipeen. Jalavanopsasiiven takasiiven alapuolella oleva W-kuvio on kuitenkin selkeämpi ja terävämpi. Jalavanopsasiiveltä puuttuu etusiiven alapinnan täplärivi, joka on tunnusomainen tuomionopsasiivelle.

Muuta: Jalavanopsasiipi on kiitollinen valokuvauskohde, sillä usein se päästää kuvaajan melko lähelle. Toukkia voi etsiä kesäkuussa jalavien lehdistä. Lajin tieteellinen nimi juontuu takasiiven alapinnalla näkyvästä valkoisesta W-kuviosta.

Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum, Perhoswiki, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Päivitetty viimeksi: 15.10.2019

2.8.2012, Espoo, © Helmut Diekmann
4.8.2012, Espoo, © Helmut Diekmann
2.8.2012, Espoo, © Helmut Diekmann
4.8.2014, Espoo, © Mika Schafroth
4.8.2014, Espoo, © Mika Schafroth
10.8.2015, Espoo, © Mika Schafroth
10.8.2015, Espoo, © Mika Schafroth
9.8.2015, Espoo, © Mika Schafroth
Hieman kulunut yksilö, 10.8.2012, Lohja, © Teppo Salmela
Kulunut yksilö, 10.8.2012, Lohja, © Teppo Salmela
Muna, 21.3.2015, Espoo, © Helmut Diekmann
Pieni toukka jalavan kukkasilmussa, huhtikuussa 2015, © Mika Schafroth
Toukka toisen nahanluonnin jälkeen (kasvatuksessa), huhtikuussa 2015, © Mika Schafroth
Toukka, 13.6.2015, Espoo, © Mika Schafroth
Täysikasvuinen toukka (kasvatuksessa), 25.4.2015, © Mika Schafroth
Määrityskuva 1: Jalavanopsasiipi (vrt. tuominopsasiipi, määrityskuva 2)
Määrityskuva 2: Tuominopsasiipi (vrt. jalavanopsasiipi, määrityskuva 1)