Nymphalis xanthomelas

Heimo: Täpläperhoset (Nymphalidae)
Alaheimo: Aitotäpläperhoset (Nymphalinae)
Tribus: Nymphalini
Suku: Nymphalis

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Isonokkosperhonen on suurikokoinen aitotäpläperhonen; siipiväli on 57–71 mm.
Siipien yläpinta on tasaisen oranssin sävyinen. Siiven etureunaa täplittää kolme tummaa laikkua. Ulomman laikun ja tumman reunuksen välissä on etusiiven kärjen tuntumassa valkoinen viiru. Etusiiven keskellä sekä lähellä siiven takareunaa on yhteensä neljä mustaa täplää.
Takasiivet ovat myös tasavärisen oranssiset. Takasiiven reunuksessa on rivi mustareunaisia sinisiä kaaria. Etusiipiä reunustaa tumma vyö.
Siipien alapuoli muodostuu eri ruskeansävyisestä marmorikuviosta. Tyvestä tämä marmorikuvio on hieman tummempi.

Esiintyminen: Isonokkosperhonen on ollut Suomessa harvinainen, yleensä suotuisten kaakkoisten ilmavirtausten mukana tuleva vaeltaja. Vuosina 2012–2014 tilanne muuttui kertaheitolla. Venäjältä saapuneen voimakkaan vaelluksen jälkeen kesällä 2012 isonokkosperhosta löydettiin Etelä- ja Kaakkois-Suomesta aina Kuopion seudulle saakka ja seuraavana keväänä hyvin runsaasti talvehtineita yksilöitä sekä kesällä näiden jälkeläisiä. Sen jälkeen havaittujen perhosten määrät lähtivät taas voimmakkaaseen laskuun. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Laji lentää yhtenä sukupolvena heinäkuusta syyskuuhun sekä uudestaan talvehtimisen jälkeen keväällä.

Elinympäristöt: Isonokkosperhonen viihtyy avoimessa metsämaastossa, pellonlaitamilla, puutarhoissa ja pihapiireissä, joissa kasvaa pajua.

Kehitysvaiheet: Naaraat munivat munat ryppäinä pajun oksille. Toukat elävät yhdyskunnissa isäntäkasvilla (pajuilla). Perhonen talvehtii aikuisenaa.

Lähilajit: Isonokkosperhosta voi sekoittaa a) tavalliseen nokkosperhoseen (A. urticae) ja b) Suomessa harvinaiseen kirsikkaperhoseen (N. polychloros).

Erot nokkosperhonen – isonokkosperhonen (ks. kuvakollaasi 1 alla):
– Nokkosperhonen on pienempi ja sen siipien pohjaväri on voimakkaamman punertava;
– Nokkosperhosella on etusiiven etureunassa mustien täplien välissä kaksi suurta vaaleankeltaista laikkua;
– Etusiiven takaosassa, etureunassa olevien mustien täplien alapuolella, nokkosperhosella on lisäksi kolme mustaa täplää; isonokkosperhosella on samalla alueella neljää mustaa täplää;
– Takasiiven tyvessä olve tumma alue on nokkosperhosella laajempi.
Erot isonokkosperhonen – kirsikkaperhonen (ks. kuvakollaasi 2 alla):
– Isonokkosperhosen jalkojen väri on vaalea, kirsikkaperhosella jalat ovat tummat;
– Etusiiven etureunassa lähellä siiven kärkeä on molemmilla lajilla vaalea täplä: tuoreella kirsikkaperhosella se on kellertävä ja isonokkosperhosella valkoinen;
– Isonokkosperhosen valkoinen täplä on kapeampi ja sitä ympäröivät mustat laikut ovat lähempänä toisiaan kuin kirsikkaperhosella.
Valkotäplänokkosperhonen on samankokoinen laji, mutta se on erotettavissa isonokkosperhosesta takasiiven valkoisen täplän ansiosta.

Muuta: Kahden suotuisan kesän 2012 ja 2013 jälkeen isonokkosperhosen kanta taantui kesällä 2014. Vielä keväällä 2014 isonokkosperhosesta oli runsaasti havaintoja eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea ja laji näytti vakiintuvan Suomessa. Kevään jälkeläisistä ja vaelluksista tehdyt havainnot heinäkuussa olivat kuitenkin vähissä. Tietokantaan oli ilmoitettu heinäkuussa 53 havaintoa, kun edellisenä vuonna niitä oli yli 500 vastaavana aikana. Syyksi epäillään lajin loisia. Joidenkin arvioiden mukaan ne saattoivat verottaa toukkakantaa jopa 95 prosenttia. Ylisuurien kantojen säätelyssä loisilla onkin oma osuutensa. Nähtäväksi jää, miten isonokkosperhonen tulee toipumaan kannan pienenemisestä ja saako se jalansijan pysyvänä lajina Suomen perhosfaunassa.

Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Päivitetty viimeksi: 30.11.2023