Kirjokehrääjä
Endromis versicolora
Heimo: Kirjokehrääjät (Endromidae)
Suku: Endromis
Tuntomerkit: Kirjokehrääjää, sukunsa ainoaa lajia maailmassa, ei voine sekoittaa mihinkään toiseen perhoslajiin. Naaras on koirasta huomattavasti kookkaampi; koiraan siipiväli on 56–64 mm ja naaraan 66–84 mm. Koiraalla on tuuheat kampamaiset tuntosarvet; naaraan tuntosarvet ovat ohuemmat. Perhosen jalat ovat pitkät ja karvattomat.
Kirjokehrääjän siivet ovat on voimakkaasti kuvioitut. Koiraalla on siivissään enemmän tummempia sävyjä kuin naaraalla, joka on vaaleampi. Molemmilla sukupuolilla etusiiven poikki kulkee kaksi valkoreunaista tummaa juovaa, joiden välissä on bumeranginmuotoinen musta täplä. Etusiiven kärjessä on kolme valkoista kolmiomuotoista täplää, ja alempana siipisuonet laajenevat siiven ulkoreunaa kohti valkoisiksi kärkikolmioiksi.
Koiraalla takasiiven pohjaväri on oranssi, kun taas naaraan takasiipi on hyvin vaalea, lähes valkoinen. Takasiiven poikki kulkee yksi tumma juova, ja siiven etunurkassa on tumma läikkä.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Laji on Etelä- ja Keski-Suomessa melko yleinen; esiintymisen painopiste on etelässä. Vuosittaiset vaihtelut ovat suuria. Joskus tavataan runsaita määriä, kun taas joinakin vuosina havaintoja ilmoitetaan vain niukasti. Lapissa lajia on havaittu vain yksittäin. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Kirjokehrääjä on varhaisin kehrääjämme. Yksittäisiä perhosia voidaan tavata jo maaliskuun loppupuolella, mutta pääasiallisesti lento alkaa huhti-toukokuun vaihteessa. Lennon huippu osuu toukokuun alkupuolelle, kun koivujen lehdet ovat hiirenkorvalla.
Elinympäristöt: Valoisat lehtimetsät, soiden reunakoivikot, linja-aukot, taimikot ja hakkuuaukeat
Elintavat: Koiraat lentävät aurinkoisella säällä päivällä sekä yöllä naaraita etsien. Lento on nopeaa ja heittelehtivää. Kesken lentoaan koiraat saattavat pudottautua maahan saatuaan vainun lähellä istuvasta naaraasta. Koiraat tulevat hyvin uv-valolle, naaraat huonommin. Naaraita voi etsiä päiväsaikaan puiden oksilta, minne ne kapuavat houkutellakseen koiraita feromonillaan. Naaraat lähtevät lentoon vasta hämärän laskeudutta ja niiden meno on rauhallisempaa. Perhoset eivät syö enää imagovaiheessa; laji on hankkinut kaiken tarvitsemansa energian toukkavaiheessa. Aikuisen perhosen elinikä jää siksi melko lyhyeksi.
Kehitysvaiheet: Naaras munii oksiin silmujen viereen rivin vaaleankeltaisia tai -vihreitä munia, jotka muuttuvat myöhemmin kalanmaksaöljykapselien värisiksi. Ravintokasvinaan kirjokehrääjän toukka käyttää pääasiassa koivua, toisinaan myös leppää tai metsälehmusta. Ensimmäisessä nahkavaiheessa (L1) toukka on musta ja lyhytkarvainen, mutta nahanvaihtojen myötä toukka muuttuu vihreäksi ja karvattomaksi muistuttaen kiitäjäntoukkaa. Pienet toukat ruokailevat suurissa ryhmissä; vasta lähellä koteloitumista toukat hajaantuvat erilleen. Häirittyinä toukat nostavat eturuumiinsa pystyyn (kuvat 20 ja 23). Toukka koteloituu lähellä maan pintaa karikkeeseen tai lehtien väliin kutomaansa pehmeään, ruskeaan kotelokehtoon. Kotelo talvehtii.
Muuta: Lajin tieteellinen nimi on johdettu latinankielisestä adjektiivista versicolor = ’värikäs’, ’kirjava’.
Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Lajitietokeskus
Päivitetty viimeksi: 6.2.2024
