Kulmaritariyökkönen

Catocala nupta

Yläheimo: Yökkösmäiset (Noctuoidea)
Heimo: Hämyköt (Erebidae)
Alaheimo: Ritariyökköset
(Erebinae)
Tribus:
Catocalini
Suku: Catocala

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Siipiväli 65–75 mm. Etusiivet oliivinruskehtavan harmaat, tumman harmaanruskeakehnäiset. Poikkiviirut kaksinkertaiset, terävähampaiset, tumman harmaanruskeat. Keskivarjo yleensä selvä. Munuaistäplä tumman harmaanruskeakeskinen ja -reunainen; sen takana pyöreä, vaaleanruskea täplä. Aaltoviiru vaalea, ulkopuolelta tummanharmaareunainen, hampaallinen. Ulkoreunan tuntumassa rivi mustia pilkkuja. Takasiivet helakanpunaiset; sisemmän mustan kaaren etuosassa selvä kuroutuma, ulompi vyö varsinkin etuosastaan huomattavan leveä; ripset valkeat.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Laji on yleistynyt 2000-luvulla, mutta yleensä perhosta tavataan kerralla vain muutamia. Paikoittain laji kilpailee yleisimmän ritariyökkösen asemasta sini- ja keltaritariyökkösen kanssa. Kulmaritariyökköstä on tavattu jo Kuusamon korkeudelta saakka. Eniten havaintoja lajista on etelärannikon tuntumassa, mikä osittain selittyy harrastajien määrällä (tämä pätee myös monen muun lajin kohdalla). (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Perhosen lentoaika on melko pitkä, heinäkuun lopulta syyskuun loppuun. Yleensä lento on huipussaan elokuussa. (Tilastotietoa -2016)

Elinympäristö: Laji viihtyy lehti- ja sekametsissä sekä niiden laitamilla.

Elintavat: Perhonen on yöaktiivinen ja tulee etenkin syötille, mutta myös valolle. Puiden latvuksissa lepattelevien ritariyökkösten lento on omintakeista ja mystisen näköistä. Ritariyökkösten tapaaminen kukilta on harvinaista, mutta mahdollista. Ritariyökköset tarvitsevat kokoonsa nähden hyvin vähän aikaa lentolihastensa lämmittämiseen – toisin sanoen: häirittyinä perhoset pyrähtävät lentoon lähes välittömästi, myös päivällä.

Kehitysvaiheet: Toukokuusta kesäkuuhun tavattava toukka elää piilottelevaa elämää pajuilla (Salix) ja joskus myös haavalla (Populus tremula). Toukka koteloituu yhteenkehräämiensä lehtien väliin tai puunkuoren rakoon. Ritariyökkösten toukat ovat loistavia naamioitujia ja niitä voi olla vaikea löytää. Hyviä keinoja ritariyökkösten toukkien etsimiseen ovat ravintokasvien karistelu ja otsalampun kanssa yöaikaan etsiminen. Valoisaksi ajaksi toukat kapuavat usein pois ravintokasvinsa oksilta puun rungolle ja saattavat myös siirtyä lähelle maanpinnan tasoa.

Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 1.9.2020

24.8.2020, Hartola, © Heikki Tabell
25.7.2014, Suomenoja, Espoo, © Helmut Diekmann
31.7.2019, Suomenoja, Espoo, © Helmut Diekmann
20.8.2018, Lahnalahti, Joroinen, © Annukka Pirkkalainen
Syötillä, 27.7.2018, Tiemassaari, Rantasalmi, © Allan Nyyssönen
Syötillä, 23.8.2015, Hartola, © Heikki Tabell
Syötillä, 9.9.2014, Hartola, © Heikki Tabell