Mäntykehrääjä

Dendrolimus pini

Heimo: Karvakehrääjät (Lasiocampidae)
Alaheimo: Lasiocampinae
Suku: Dendrolimus

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Mäntykehrääjä on suurikokoinen yöperhonen; koiraiden siipiväli on 52–66 mm ja naaraiden 62–90 mm. Naaras on siis huomattavasti koirasta kookkaampi ja ruumiiltaan tukevampi. Koiraiden siipien kuviointi on yleensä kontrastikkaampi. Etusiiven poikki kulkee kolme tummanruskeaa, kaarevaa poikkiviirua, ja niiden väliin jäävät alueet ovat yleensä vuorotellen punaruskeat ja harmaat. Siiven keskellä on valkoinen keskitäplä. Takasiivet ovat tasaisen tummanruskeat. Lajilta tunnetaan etusiiviltään harmaa värimuoto f. grisescens sekä lähes kuvioton, yksivärisen punaruskea muoto f. unicolor-brunnea. Koiraan tuntosarvet ovat kaksoiskampahampaiset.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Mäntykehrääjä on melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Suomesta ja Lapista on vain yksittäisiä havaintoja. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Kesäkuun loppupuolelta elokuun puoliväliin. Lennon huippu sijoittuu heinäkuun jälkipuoliskolle. (Tilastotietoa –2016)

Elinympäristöt: Mäntykehrääjää tavataan mäntyä kasvavilla paikoilla kuten kankailla ja rämeillä.

Elintavat: Mäntykehrääjä on yöaktiivinen laji. Koiraat aloittavat lentonsa yleensä vasta puolenyön jälkeen. Naaras houkuttelee koiraita luokseen feromonien avulla eikä lähde lentoon ennen kuin se on paritellut. Paritellut naaras lentää melko aikaisin illalla. Molemmat sukupuolet tulevat valolle; naaraat huonommin.

Kehitysvaiheet: Raskasrakenteisen naaraan on ensin munittava jonkin verran ennen kuin se on riittävän kevyt päästäkseen lentoon. Naaras tuottaa 150–350 munaa, jotka se laskee pieninä, hajanaisina ryhminä ravintokasvien oksille ja neulasille. Pikkutoukka voi hankkiutua uusille elinpaikoille lentämällä tuulen mukana silkkirihman varassa. Toukka elää mäntyjen latvuksissa; syksyllä se kaivautuu maahan tai karikkeen joukkoon talvehtimaan. Toukka voi talvehtia eri kehitysvaiheissa, joskus jopa kahdesti, mikä osaltaan selittää lajin pitkä lentoaikaa. Toukka kestää pakkasta erittäin hyvin. Keväällä toukka jatkaa syömistään; se voi syödä elinaikanaan 600–1000 neulasta. Täysikasvuinen toukka on 60–80 mm pitkä ja väriltään harmaan-ruskeankirjava; sen selkäpuolella on mustavalkoista kuviointia. Toukan karvoitus voi ihokontaktissa aiheuttaa allergisen reaktion. Alkukesällä toukka koteloituu maahan karikkeen sekaan. Ennen koteloitumistaan toukka rakentaa ympärille kotelokopan, jonka se päällystää toukkanahkansa poltinkarvoilla.

Muuta: Mäntykehrääjän yksilömäärät vaihtelevat eri vuosina. Lajilta tunnetaan pari vuotta kestäviä massaesiintymiä, joiden aikana sitä voidaan pitää metsätuholaisena.

Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura, Perhoswiki

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Päivitetty viimeksi: 7.12.2019

Koiras, Kangaslahti, Pieksämäki, 5.-11.7.2017, © Patrik Åberg
Koiras, 20.7.2019, Lahnalahti, Joroinen, löytäjä: Annukka Pirkkalainen, © A. & E. Ylönen
Koiras, Kangaslahti, Pieksämäki, 5.-11.7.2017, © Patrik Åberg
Koiras, kasvatusoloissa, syksy 2019, © Helmut Diekmann
Naaras, kasvatusoloissa, syksy 2019, © Helmut Diekmann
Naaras, kasvatusoloissa, syksy 2019, © Helmut Diekmann
Naaras f. grisescens, kasvatusoloissa, syksy 2019, © Helmut Diekmann
Pieni toukka, kasvatuksessa, © Helmut Diekmann
Lähes täysikasvuinen toukka, kasvatuksessa, © Helmut Diekmann
Täysikasvuinen toukka, kasvatuksessa, © Helmut Diekmann
Kotelokehto, kasvatusoloissa, syksy 2019, © Helmut Diekmann