Isoraitayökkönen

Orthosia incerta

Yläheimo: Yökkösmaiset (Noctuoidea)
Heimo: Yökköset (Noctuidae)
Alaheimo: Noctuinae
Tribus: Raitayökköset (Orthosiini)
Suku: Orthosia

← EdellinenSeuraava →

Tuntomerkit: Siipiväli 33–42 mm. Koiraan tuntosarvet terävästi sahahampaiset. Hyvin vaihteleva. Etusiivet harmaat, vaihtelevasti harmaanruskeakehnäiset tai -riipusteiset, usein enemmän tai vähemmän ruosteenruskean sävyiset. Poikkiviirut tavallisesti epäselvät, näkyvät mustina pilkkuina suonien kohdalla. Keskivarjo vahva, leveä, joskus keskeltä taittunut ja yhtenäinen, usein näkyy vain etu- ja takareunassa. Rengas- ja munuaistäplä suuret, hienosti vaaleareunaiset; munuaistäplän takaosa tummatäytteinen. Aaltoviiru harmaanvalkeahko, sen etuosassa terävä mutka, sen sisäpuolella etureunassa, munuaistäplän ulkopuolella sekä takareunassa tummat varjot. Ulkoreunassa rivi mustia pilkkuja. Takasiivet ruskeanharmaat, ulkoreunasta tummemmat; keskitäplä tumma; ripset vaaleat.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Laji on Suomessa Oulun korkeudelle saakka yleinen. Pohjoisimmat havainnot ovat Rovaniemen seudulta. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Aikaisimpia yksilöitä voi vuodesta riippuen tavata jo helmi-maaliskuun vaihteessa, mutta yleensä vasta maaliskuussa. Lennon huippu sijoittuu huhti-toukokuuhun. (Tilastotietoa –2016)

Elinympäristöt: Lajille ominaisia ympäristöjä ovat lehti- ja sekametsät, linjanpohjat, hakkuuaukeat, joutomaat ja pensaikkoiset aukiot.

Elintavat: Yöaktiivinen isoraitayökkönen tulee pimeinä kevätiltoina hyvin valolle, mutta heikommin syötille – ainakin osittain siksi, että pajut kukkivat lajin lentoaikana ja tarjoavat riittävän ravintolähteen aikuisille perhosille. Kylminä öinä yökköset lentävät vain vähän aikaa auringonlaskun jälkeen ja kohmettuvat ravintoa etsiessään pajujen kukille sekä puiden oksille tai rungoille. Päivisin löytää toisinaan vastakuoriutuneita tai päivälevolla olevia raitayökkösiä oksilta ja puiden rungoilta.

Kehitysvaiheet: Toukka on vihreä, valkeahkonkeltanoroinen; selkäjuova vaaleankeltainen tai valkeahko; sivuselkäjuova muodostuu vaaleista täplistä; sivujuova vaaleankeltainen tai valkeahko, ylhäältä hienosti tumma- tai mustahkoreunainen. Toiseksi viimeinen hengitysaukko sivujuovan alareunassa. Pää vihreä. – Moniruokainen toukka elää toukokuusta heinäkuuhun koivulla (Betula), tammella (Quercus), pajuilla (Salix), tuomella (Prunus padus), juolukalla (Vaccinium uliginosum), puna-apilalla (Trifolium pratense) ja monilla pensailla. Toukka koteloituu kotelokoppaan maahan. Laji talvehtii kotelona, jonka sisällä on täysin kehittynyt aikuinen perhonen (koteloimago).

Lajista muualla: Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 24.09.2019

21.4.2015, Kotalahti, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
20.4.2016, Hannusjärvi, Espoo, © Helmut Diekmann
19.4.2019, Soukanniemi, Espoo, © Helmut Diekmann
4.5.2016, Hartola, © Heikki Tabell
12.4.2016, Hartola, © Heikki Tabell
26.4.2016, Hartola, © Heikki Tabell
6.5.2017, Kangaslahti, Pieksämäki, © Patrik Åberg
Lähes täysikasvuinen toukka kasvatuksessa, kesäkuu 2017, © Patrik Åberg
Täysikasvuinen toukka kasvatuksessa, kesäkuu 2017, © Patrik Åberg