Muurahaissinisiipi
Phengaris arion
Heimo: Sinisiipiset (Lycaenidae)
Alaheimo: Lycaeninae
Tribus: Sinisiivet (Polyommatini)
Suku: Phengaris
Tuntomerkit: Perhonen on sinisiiveksi kookas, siipiväli on 36–40 mm. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Muurahaissinisiipi on Suomen suurin sinisiipi.
Kummallakin sukupuolella siipien yläpinnan pohjaväri on hohtavan sininen. Muurahaissinisiiven tunnistaa helposti etusiiven kookkaista, soikeahkoista mustista täplistä. Naaraalla nuo täplät ovat suuremmat. Lisäksi sekä etu- että takasiivessä on pienempiä tummia täpliä sekä siipiä reunustava leveä, tumma reunus. Siipiripset ovat vaaleat.
Alapuolen pohjaväri on ruskehtavan harmaa. Molemmissa siivissä on suuria, valkeakehäisiä täpliä useassa rivissä, myös etusiiven tyvessä. Oranssia väriä ei ole. Takasiiven tyvessä on sinertävä kehnä.
Uhanalaisuusarvio 2019: CR = Critically endangered – Äärimmäisen uhanalainen (Punainen Kirja)
Esiintyminen: Erittäin harvinainen, rauhoitettu (v. 1989), paikkauskollinen. Esiintyy Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, joissa kummasssakin yksi esiintymä. Aiemmin perhosta on tavattu Etelä- ja Keski-Suomen harjualueilla, joista se on hävinnyt. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Yksi sukupolvi: kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun (Tilastotietoa –2016)
Elinympäristö: Kuiva, lämmin, matalakasvuinen. Hiekkaperäiset, harjumaiset, suojaiset hiekkakentät, paahteiset hiekkarinteet ja radanvarret. Paikka, jossa kasvaa kangasajuruohoa (Thymus serpyllum). Joidenkin lähteiden mukaan myös nurmiajuruoho (Thymus pulegioides) ja mäkimeirami (Origanum vulgare) kelpaavat toukan ravintokasveiksi.
Kehitysvaiheet: Muurahaissinisiiven toukka on myrmekofiili. Se tarvitsee ajuruohon lisäksi elääkseen muurahaisia, tarkemmin sanottuna kiekkosarviviholaisia (Myrmica sabuleti). Naaras munii ajuruohon kukalle ja voi paritella munimisen jälkeen uudelleen. Pieni toukka syö ajuruohon kukkia kolmanteen nahanluontiin asti. Tästä alkaa huijaaminen. Ääntelemällä ja erittämällä makeaa nestettä se saa muurahaisten kuljettamaan itsensä muurahaispesään. Siellä toukasta paljastuu varsinainen ahmatti; se saattaa syödä 200 muurahaisen munaa ja toukkaa, mikä voi olla koko pesän tuotanto. Toukkia voi olla vain 1–2 per pesä. Muurahaiset eivät tapa petoa, sillä se erittää makeaa nestettä, jota viholaiset lypsävät. Sekä toukka että muurahaiset lepäävät talven yli. Keväällä toukka jatkaa syömistä. Alkukesällä se koteloituu pesän uumenissa, maan alla. Keskikesällä kotelosta kuoriutunut perhonen kömpii pesästä ulos ja levittää siipensä vasta ulkona. Muurahaiset eivät kajoa perhoseen; ehkä pesän tuttu haju estää hyökkäämishalut.
Lähilajit: Muurahaissinisiiven lisäksi vain kallio- ja harjusinisiivellä on siipien yläpinnalla tummia täpliä. Muurahaissinisiiven täplät ovat kuitenkin isommat ja perhonenkin on silminnähden kookkaampi, joten sekoittumisvaaraa ei juuri ole. Baltiassa elää lähilaji katkerosinisiipi (Phengaris alcon), joka varsinkin alapuolelta muistuttaa muurahaissinisiipeä.
Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum, Perhoswiki
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 30.3.2023
