Isokoisa
Patania ruralis
Yläheimo: Koisamaiset (Pyraloidea)
Heimo: Nokkakoisat (Crambidae)
Alaheimo: Spilomelinae
Suku: Patania
Tuntomerkit: Perhosen siivet ovat vaalean kellanruskeat ja niissä on hentoja ruskehtavanharmaita, aaltoilevia poikkiviirua. Siivet ovat hieman läpikuultavat, ja kun valo osuu niihin oikeassa kulmassa, ne hohtavat helmiäisen hopeisina. Siipien kärkiväli on 26–40 mm.
Uhanalaisuusarvio 2019: Elinvoimainen
Esiintyminen: Laji on hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa aina Oulun korkeudelle saakka. Yksittäisiä havaintoja myös Lapista. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Perhosen lentoaika keskittyy heinäkuulle, mutta sitä voi tavata myöhemminkin, jopa syyskuun puolella.
Elinympäristöt: Isokoisa viihtyy joutomailla ja metsäaukioilla – kosteilla nitraattirikkailla mailla, missä kasvaa runsaasti nokkosta. Pienillä alueilla saattaa elää runsaslukuisia populaatioita.
Elintavat: Päivisin perhonen lepää kasvien lehtien alapuolella, mutta lähtee häirittynä helposti lentoon. Jos haluaa nähdä isokoisia, kannattaa kopsauttaa kepillä nokkospuskia. Lämpiminä loppukesän iltoina perhoset aktivoituvat ja käyvät ahkerasti kukilla. Pimeän tultua ne lentävät myös kirkkaiden valolähteiden luo.
Kehitysvaiheet: Vaaleanvihreä toukka elää syyskuusta kesäkuuhun välillä talvehtien. Sen pääasiallinen ravintokasvi on nokkonen. Toukka rullaa nokkoslehden kääröksi ja elää käärön sisällä suojassa vihollisilta. Samanlaiseen lehtikääröön se myös koteloituu.
Lajista muualla: Lepiforum
Muuta: Perhosten nimissä etuliite ”iso” on hieman hankala, sillä perhosten maailmassa suurikokoisuus ja pienuus ovat suhteellisia käsitteitä. Pikkuperhosten joukossa noin 2,5–4 senttimetrin siipivälin omaava isokoisa on toki suurikokoinen, mutta kaikkien perhoslajien mittakaavassa se vertautuu korkeintaan keskikokoiseen mittariin.
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin/Laji.fi:n kanssa kanssa
Päivitetty viimeksi: 3.2.2025