Keltasiilikäs
Diacrisia purpurata
Yläheimo: Yökkösmäiset (Noctuoidea)
Heimo: Hämyköt (Erebidae)
Alaheimo: Siilikkäät (Arctiinae)
Tribus: Aitosiilikkäät (Arctiini)
Suku: Rhyparia
Tuntomerkit: Keltasiilikäs on melko isokokoinen perhonen; siipiväli on noin 36–52 mm. Naaraat ovat koiraita kookkaampia. Koiraan tuntosarvet ovat kampamaiset, naaraan tuntosarvet sen sijaan ovat lankamaisen ohuet.
Perhosen etusiiven pohjaväri on okrankeltainen ja siivessä on erikokoisia ruskeita täpliä. Takasiiven pohjaväri on kirkkaanpunainen ja siinä on kookkaita, pyörehköjä mustia täpliä.
Keskiruumis on tuuhean karvoituksen peittämä. Takaruumis on kirkkaankeltainen ja sen päällä kulkee pituussuunnassa rivi tummia täpliä. Naaraan takaruumis on ennen munintaa hyvin pullea.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Keltasiilikäs esiintyy Euroopan eri osissa, mutta Pohjoismaissa sitä tavataan vakituisesti vain Suomessa. 1970-luvun loppupuolella keltasiilikäs luultiin Suomesta hävinneeksi, mutta sittemmin laji on palannut etelärannikolle. Ennen 1970-lukua raportoitiin enemmän havaintoja Suomen sisämaasta. Nykyään keltasiilikäs on vahvasti eteläinen laji. Vuoden 2010 uhanalaisuusarviossa laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi (NT = Near threatened), mutta nykyään sitä pidetään jo elinvoimaisena. Näyttää siltä, että laji elää parhaillaan uutta nousua. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Perhonen lentää kesä-heinäkuun vaihteen molemmin puolin. Harvinainen toinen sukupolvi lentää syyskuussa.
Elinympäristö: Laji suosii kuivia ketoja ja niittyjä.
Elintavat: Perhonen on pääosin yöaktiivinen, mutta pelästyy häirittynä herkästi lentoon myös päivällä, jolloin äkillinen kirkkaanpunainen välähdys hätkähdyttää niityllä kulkijaa. Lyhyen pyrähdyksen jälkeen perhonen laskeutuu taas matalaan kasvillisuuteen ja työntää huomiota herättävät punaiset takasiivet nopeasti piiloon etusiipien alle sulautuakseen paremmin ympäristöönsä. Molemmat sukupuolet tulevat valolle, naaraat huonommin kun koiraat.
Kehitysvaiheet: Naaras munii valkoiset munat vieri viereen isäntäkasvien lehdille. Karvainen toukka on moniruokainen syöden muun muassa voikukkaa, apilaa, nokkosta, lupiinia ja pujoa. Keskenkasvuinen toukka talvehtii ja koteloituu seuraavana keväänä touko- tai kesäkuussa ohuessa valkoisessa seittipussissa lähellä maan pintaa.
Muuta: Lajin tieteellinen nimi purpurata tarkoittaa ’purppuranväristä’.
Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Lajitietokeskus
Päivitetty viimeksi: 7.4.2024