Parnassius apollo

Heimo: Ritariperhoset (Papilionidae)
Alaheimo: Parnassiinae
Suku: Apolloperhoset (Parnassius)

← Edellinen Seuraava →

Tuntomerkit: Isoapollo eli apollo on hyvin iso valkoinen perhonen. Siipien kärkiväli on 62–94 mm. Naaras on koirasta kookkaampi.
Etusiiven ulkoreunassa on leveähkö läpikuultava alue. Keskempänä etusiivessä on kookkaita mustia laikkuja. Takasiivessä on kaksi mustakehäistä punaista silmätäplää, joiden keskus on valkoinen. Takasiiven alapuolella, varsinkin siiven tyvessä, näkyy lisää mustareunaisia punaisia täpliä.
Naaraalla on siivissään enemmän tummaa kehnää kuin koiraalla.

Uhanalaisuusarvio 2019: EN = Endangered – Erittäin uhanalainen (Punainen Kirja)

Esiintyminen: Isoapollo esiintyy harvinaisena Lounais-Suomen saaristossa ja Ahvenanmaalla. Läntisellä Uudellamaalla elää erillinen sisämaakanta. Isoapollo on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu. (Suomen Lajitietokeskus)

Lentoaika: Yksi sukupolvi: kesäkuun lopulta elokuun loppuun

Elinympäristö: Puoliavoimet kuivahkot ja lämpimät kalliomaastot sekä saariston luodot, joilla kasvaa isomaksaruohoa (Hylotelephium telephium). Isoapollo laskeutuu usein kallioilta läheisille niityille ruokailemaan esimerkiksi ohdakkeille ja kaunokeille.

Elintavat: Isoapollo on hyvin paikkauskollinen, mutta ruokailulennot saattavat ulottua satojen metrien päähän kotikalliolta. Perhosen lepattavaan lentoon liittyy lyhyitä liito-osuuksia. Lähellä seisova voi kuulla pergamenttimaisten siipien ”havinaa”. Perhonen hakeutuu kukkiin yleensä aamupäivällä ja tauon jälkeen uudelleen myöhään iltapäivällä. Kukilla ruokaileva perhonen ei ole säikky ja sietää yleensä hyvin valokuvaajan läsnäolon. Naaraat parittelevat heti kuoriuduttuaan koteloista. Parittelun yhteydessä koiras erittää nestettä, joka kiinnittyy ja kovettuu naaraan takaruumiiseen muodostaen pergamenttimaisen ”parittelutaskun”, piikkimäisen, sisäpuoleltaan onton ulokkeen. Tämä ns. sphragis estää naarasta parittelemasta muiden koiraiden kanssa. Tämä piirre on apolloperhosille tyypillinen. Isoapollon sphragis on suhteessa pienempi kuin pikkuapollon.

Kehitysvaiheet: Naaras kiinnittää munat kuiviin kasveihin (ks. kuva 16) tai kiviin, joten toukat joutuvat itse etsimään ravintokasvia, isomaksaruohoa. Muna tai pieni toukka talvehtii. Toukka on musta ja lyhytkarvainen ja sen kyljissä on kirkkaan oranssinvärisiä täpliä, jotka varoittavat myrkyllisyydestä. Keväällä toukka liikkuu aurinkoisella säällä kallioilla. Koteloituakseen täysikasvuinen toukka hakeutuu johonkin kivien väliseen rakoon ja kutoo itselleen löyhän kotelokehdon. Kotelo on siniharmaan ”härmän” peittämä.

Lähilaji: Pikkuapollo, jolta puuttuu punaista takasiivestä

Muuta: Muualla Euroopassa ja Aasiassa isoapollo elää vuoristoseuduilla. Laji on jakautunut moniin paikallisiin alalajeihin ja muotoihin. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan kanta edustaa muotoa f. geogr. finmarchicus ja ahvenanmaalais-lounaissuomalainen kanta muotoa f. geogr. fennoscandicus. Viimeksi mainittu muoto on edellistä voimakkaammin kirjailtu. Järvi-Suomen alueella esiintynyt ja sittemmin tuhoutunut kanta oli muotoa f. geogr. carelius. Suomessa apollo rauhoitettiin vuonna 1976. Laji kuuluu Washingtonin sopimuksen uhanalaisia eläimiä ja kasveja koskevalle CITES-listalle, eli sen kauppa ja maastavienti on kielletty.

Lajista muualla: Lepiforum, LuontoPortti, Suomen Lajitietokeskus

Päivitetty viimeksi: 19.2.2024