Ritariperhonen
Papilio machaon
Heimo: Ritariperhoset (Papilionidae)
Alaheimo: Papilioninae
Suku: Papilio
Tuntomerkit: Ritariperhonen eli ritari on Suomen suurimpia päiväperhosia. Sen siipien kärkiväli on noin 65–95 mm.
Yläpuolelta ritariperhonen on pääasiassa vaaleankeltaisen ja mustan kirjava. Takasiiven tummassa reunuksessa on myös sinistä. Takasiiven alaosassa on pitkä kannus, jonka tyvellä on pyöreä punainen täplä. Se houkuttelee lintuja nokkimaan siihen kohtaan, minkä takia monet ritarit menettävät kannuksensa elinaikanaan.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Ritariperhonen esiintyy koko maassa, mutta ei ole missään yleinen. Lapissa ritariperhonen on harvinainen. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Tavallisesti yksi sukupolvi: toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun. Lämpiminä kesinä saattaa esiintyä toinen sukupolvi elokuussa.
Elinympäristöt: Avoimet maastot, suot, ranta-alueet, kosteat niityt, tienreunat ja hakkuuaukeat
Elintavat: Ritariperhosia havaitaan usein vain erillisiä yksilöitä. Perhonen hakeutuu ahkerasti kukille ja imiessään mettä se räpyttelee siipiään. Lento on nopeaa, voimakasta, suoraviivaista ja pitkäliitoista. Koiraiden reviirit ovat mäkien päällä tai korkeiden puiden latvoissa, missä ne odottavat naaraita. Toisinaan ritarikoiraat kokoontuvat korkeiden mäkien huipulle. Siellä voidaan joskus tavata useampia yksilöitä kerrallaan. Koska myös naaraat hakeutuvat korkeisiin maastokohtiin, tämä käyttäytyminen, jota kutsutaan hilltopping’iksi, edistää parittelukumppanin löytämisen ja näin ollen tämän suhteellisen harvinaisen lajin lisääntymisen. Koiraat ja naaraat lentävät yhdessä korkealle ilmaan, minkä jälkeen ne laskeutuvat alas ja parittelevat ruohikossa.
Kehitysvaiheet: Naaraat munivat kellanvihreät munat yksitellen ravintokasvien lehdille. Toukka elää mm. suoputkella, karhunputkella ja muilla sarjakukkaiskasveilla. Puutarhuri saattaa löytää ritarin toukkia porkkanoilta, tilliltä ja fenkolilta. Pieni toukka on musta. Ensimmäisen nahanvaihdon jälkeen sillä on keltaisia tai oranssinvärisiä täpliä sekä keskellä selkää valkoinen ”satulaläikkä”. Tässä vaiheessa toukka muistuttaa erehdyttävästi linnunkakkaa. Täysikasvuinen toukka on vihreä ja sillä on mustat poikkiraidat, joissa on oranssinpunaisia täpliä. Kuviointi ja väritys viestittävät myrkyllisyydestä. Jos toukka tuntee itsensä häirityksi, se työntää niskastaan haarukkamuotoisen ulokkeen (osmeterium) esille, josta erittyy pistävänhajuisia puolustuskemikaaleja (ks. kuvat 17–18). Noin viiden viikon ikäinen toukka koteloituu kiinnittymällä takapäästään kasvin varteen, ja keskiruumiin kohdalla sitä ympäröi kiinnipitävä kehruurihma (vyörihma). Kotelon väri voi alustasta riippuen olla vihreä tai ruskea.
Lähilaji: Purjeperhonen, jonka kannukset ovat vielä pitempiä ja jonka pohjaväri on hailakkaampi kuin ritariperhosen. Purjeperhosen siipien poikki kulkee pitkiä ”tiikeriraitoja”, kun taas ritariperhosen kuviointi on enemmän ”shakkiruutumainen”. Purjeperhonen on vaeltaja, jota tavataan Suomessa vain hyvin harvoin.
Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 19.2.2024