Etelänpäiväkiitäjä
Macroglossum stellatarum
Heimo: Kiitäjät (Sphingidae)
Alaheimo: Hämäräkiitäjät (Macroglossinae)
Suku: Macroglossum
Tuntomerkit: Siipiväli ♂ 42–54 mm, ♀ 45–55 mm. Etusiipi on harmaa; poikkiviirut (sisempi ja ulompi pv) ovat mustat, jälkimmäinen ei ulotu takareunaan. Keskitäplä musta. Takasiivet ovat oranssit, tyvestä harmaat; reunavyö punaruskea, kapeneva, ei ulotu takakulmaan; ulkoreuna tumman harmaanruskea.
Uhanalaisuusarvio 2019: Arviointiin soveltumaton
Esiintyminen: Etelänpäiväkiitäjän levinneisyysalue kattaa Etelä-Euroopan ja Pohjois-Afriikan ja jatkuu idässä Keski-Aasian maiden ylitse aina Kiinaan ja Japaniin saakka.[3] Kiitäjä on ahkera vaeltaja ja sitä voi tavata Suomessakin toukokuun puolivälistä syksyyn saakka. Todennäköisimmin lajin tapaa loppukesällä. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi).
Elinkierto: Osa alkukesällä Suomeen tulleista yksilöistä myös munii täällä, minkä seurauksena osa maassamme loppukesällä tavattavista etelänpäiväkiitäjistä on kasvanut täällä. Useimmista muista kiitäjistä poiketen etelänpäiväkiitäjä on aikuistalvehtija. Pohjolan kylmät talvet laji ei kuitenkaan kestä. Keski-Euroopasta lajia on löydetty talvehtimasta leutoina talvina.
Elinympäristöt: Vaeltaneita yksilöitä voi tavata ympäristöissä, joissa kasvaa runsaasti mesikasveja, myös kaupunkien puistoissa ja puutarhoissa.
Elintavat: Etelänpäiväkiitäjä on liikkeellä päiväsaikaan, erityisesti aurinkoisina iltapäivinä, mutta lento jatkuu myös pilvisellä säällä, hämärässä ja jopa sateella. Hyvin nopein siiveniskuin se pörrää kukalta kukalle ja pysyy jokaisen kukan edessä paikallaan kuin kolibri. Päiväaktiivisena lajina se tulee vain harvoin valolle.
Kehitysvaiheet: Toukka elää mataroilla (Galium). Naaras munii matarakasvustoihin runsaskukkaisten paikkojen läheisyydessä.
Muuta: Lajin tieteellinen nimi on johdettu latinankielisestä sanasta stella, joka viittaa tähteen. Toukan ravintokasvia matara kutsutaan joissakin kielissä ”tähtiyrtiksi” (saksaksi Sternkraut).
Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum
Tilastotietojen ja tekstin lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 5.4.2025