Karttaperhonen

Araschnia levana

Heimo: Täpläperhoset (Nymphalidae)
Alaheimo: Aitotäpläperhoset (Nymphalinae)
Sukuryhmä: Nymphalini
Suku: Araschnia

← Edellinen │ Seuraava →

Tuntomerkit: Karttaperhonen on pienin Suomessa esiintyvä aitotäpläperhonen. Siipien kärkiväli on 24–38 mm.
Karttaperhosella on kaksi sukupolvea, jotka eroavat siipien yläpinnoiltaan sen verran paljon, että vaikuttavat eri lajeilta (tätä ilmiötä kutsutaan sesonkidimorfismiksi). Ensimmäisen polven eli kevätpolven yksilöillä siipien yläpinnan pohjaväri on kirkkaan oranssi ja siivissä on mustaa kuviointia (koiraalla on enemmän mustaa, naaraalla enemmän oranssia). Takasiiven reunassa on ohut sininen vyö, jota ympäröi musta reunus. Kevätpolven muodosta käytetään nimitystä Araschnia levana f. levana.
Toisen polven eli kesäpolven muoto on nimeltään Araschnia levana f. prorsa. Siipien pohjaväri on musta ja siinä on valkoisia vöitä ja täpliä. Siipien ulkoreunassa, etenkin takasiivissä, on vaihtelevassa määrin ohuita oranssinpunaisia juovia. Kesäpolvien yksilöissä voi kehittyä välimuotoa f. porima, jossa on sekä oranssia että hyvin tummaa pohjaväriä (ks. kuva 15).
Siipien alapinta eroaa eri sukupolvilla huomattavasti vähemmän. Alapuolelta siivet ovat mosaiikkimaisesti violetinruskean ja valkean kirjavat muistuttaen karttakuviota. Alapinnan kuvioista laji onkin saanut nimensä eri kielille. Perhosen sukunimi Araschnia viittaa hämähäkinverkkoon.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Karttaperhonen on Suomessa melko uusi tulokas, jolla vasta 1980-luvulla löydettiin pysyvä kevätpolven kanta Ilomantsista. Vuoden 1999 eteläisen ilmavirtauksen aikana karttaperhosella oli suuri vaellus, jonka seurauksena lajille kehittyi pysyvä kanta Etelä-Suomeen. 2000-luvulla karttaperhonen on jatkanut levittäytymistä kohti pohjoista. Nykyisin karttaperhonen on sopivilla biotoopeilla etelässä ja idässä melko yleinen laji. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Kaksi erinäköistä (ks. yllä) sukupolvea: touko-kesäkuu (A. levana f. levana) sekä heinä-elokuu (A. levana f. prorsa).

Elinympäristöt: Karttaperhonen viihtyy puoliavoimissa ympäristöissä. Metsänaukiot, joutomaat, peltojen ja teiden varret, maatalojen pihapiirit sekä rehevät sekametsät ovat sen mieluisia biotooppeja, kunhan alueella kasvaa toukan ravintokasvia, nokkosta. Kevätpolven koiraat tekevät nopeita pyrähdyksiä puolustaessaan reviiriään muilta koirailta. Häirittynä karttaperhonen lennähtää nopeasti takaisin lepopaikalleen. Kevätaikaan perhonen muistuttaa lennossa hieman pienikokoista nokkos- tai herukkaperhosta.

Kehitysvaiheet: Naaraat munivat nokkosen lehden alapuolelle munat nauhamaisina muodostelmina. Toukat elävät nokkosella suurissa ryhmissä ja koteloituvat nokkosten varsiin. Toukan pohjaväri on musta. Toukka kantaa selässään runsaasti piikkejä. Muista nokkosella elävistä aitotäpläperhosten toukista (kuten esimerkikisi neitoperhosen toukasta) karrttaperhosen toukka erottuu hyvin kahden pääkopassa olevan piikin ansiosta. Karttaperhonen talvehtii kotelona.

Muuta: Karttaperhonen oli vielä 1980-90-luvuilla Suomessa suurharvinaisuus esiintyen vain itä- ja kaakkoisrajan tuntumassa. Lajin nopea levittäytyminen Suomessa 2000-luvun aikana on eräs osoitus ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Suomen eliölajeihin. Lauhkean vyöhykkeen lajina karttaperhosen kanta-aluetta ovat Keski- ja Itä-Eurooppa, Baltia sekä Venäjä aina Japania myöten. Suomessa karttaperhonen elää levinneisyytensä pohjoisella äärirajalla. Perhosen levittäytymistä kohti pohjoista pidetään yhtenä merkkinä ilmaston lämpenemisestä. On jotenkin ristiriitaista havaita ilmastomuutoksen eteneminen samanaikaisesti niin kauniin perhosen kanssa.

Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Päivitetty viimeksi: 20.9.2024