Hallakehrääjä
Poecilocampa populi
Heimo: Karvakehrääjät (Lasiocampidae)
Alaheimo: Poecilocampinae
Suku: Poecilocampa
Tuntomerkit: Hallakehrääjä, vanhalta nimeltään haapakehrääjä, on tukevarakenteinen perhonen, jonka ruumis on tuuhean karvoituksen peittämä. Niskakarvat ovat vaaleankellertävät. Siivet ovat tumman ruskeanharmaat ja niissä on häivähdys violettia. Siipien poikki kulkee kaksi valkeaa/vaaleankeltaista juovaa. Siipiripset ovat täplikkäät. Siipiväli on 35–45 mm, naaraat ovat koiraita kookkaampia. Koiraalla on tuuheat, sulkamaiset tuntosarvet; naaraan tuntosarvet ovat lankamaisen ohuet.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Hallakehrääjä on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Lapissa laji on harvinaisempi. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Hallakehrääjä on myöhäissyksyn laji. Perhonen lentää syyskuun puolivälistä marraskuun alkuun, Pohjois-Suomessa elokuun lopulta syyskuun loppuun. (Tilastotietoa –2016)
Elinympäristö: Hallakehrääjä suosii avoimia, kosteita lehtimetsiä.
Elintavat: Yöaktiivinen perhonen kestää hyvin kylmyyttä ja lentää vielä muutaman lämpöasteen koleudessa tai räntäsateessa. Perhosella ei ole imukärsää eikä voi nauttia ravintoa. Perhonen tulee hanakasti valolle jo alkuillan aikana.
Kehitysvaiheet: Naaras munii munat yksitellen tai pienissä ryhmissä isäntäkasvien oksiin. Munat talvehtivat. Toukat kuoriutuvat keväällä ja syövät eri lehtipuiden lehtiä kuten haapaa, raitaa, pajua, koivua ja lehmusta. Toukan ulkonäkö ja väritys vaihtelevat, mutta sen punertavaa niskaa voidaan pitää tunnusomaisena. Täysikasvuisia toukkia voi löytää touko-kesäkuun vaihteesssa. Toukka kaivautuu koteloitumista varten maahan ja kutoo itselleen kestävän ruskean kotelokopan.
Lähilaji: Pihlajakehrääjä (Trichiura crataegi).
Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa
Päivitetty viimeksi: 8.11.2019