Matarakiitäjä
Hyles gallii
Heimo: Kiitäjät (Sphingidae)
Alaheimo: Hämäräkiitäjät (Macroglossinae)
Suku: Hyles
Tuntomerkit: Matarakiitäjä on ainoa Suomessa vakituisesti esiintyvä laji kolmesta täällä tavatusta Hyles-suvun edustajasta. Matarakiitäjän etusiipien pohjaväri on maantienruskea ja siipien läpi kulkee kermanvalkea sarake. Siipien väri on siis selkeästi erilainen tyräkkikiitäjän oliivinvihreään vivahtavaan verrattuna, ja matarakiitäjältä puuttuvat myös viirukiitäjälle tyypilliset vaaleat siipisuonet. Lennosta lajeja voi kuitenkin olla vaikea erottaa toisistaan. Takasiivissä matarakiitäjällä on tyypilliset punaiset täplät sekä mustia ja vaaleita kirjailuja. Tyräkki- ja viirukiitäjällä on takasiivissä laajemmalti punaista. Matarakiitäjän siipiripset ovat valkeat ja tuntosarvet tummanruskeat valkeilla kärjillä. Tämäkin on keskeinen ero verrattuna tyräkkikiitäjän valkeisiin tuntosarviin. Matarakiitäjän keskiruumiin sivuilla on valkoiset alueet ja takaruumiin sivuilla mustia ja valkoisia raitoja. Muutoin perhosen ruumis on väriltään etusiipien pohjavärin mukainen. Naaras on koirasta suurempi, mutta sukupuolien välillä ei ole merkitsevää ulkonäöllistä eroa.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Matarakiitäjä esiintyy vakituisena ja yleisenä suuressa osassa maatamme aina eteläiseen Lappiin saakka, ja sitä tavataan melko säännöllisesti vaeltajana myös aivan maamme pohjoisimmista osista. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Lajin lentoaika ajoittuu kesäkuun alusta heinäkuun puoleenväliin yltävälle jaksolle. Matarakiitäjän päälentoaika on syreeninkukinnan aikaan ja sen jälkeen. Voimakkaasti vaeltavana lajina matarakiitäjästä tavataan myös myöhäisiä ulkomailta tulleita yksilöitä, joskin seassa voi lämpiminä vuosina olla myös kotimaisia toisen polven edustajia. Matarakiitäjiä saattaa tulla myös ensimmäisen polven aikana runsaita määriä valolle vaelluksen aikana.
Elinympäristöt: Matarakiitäjä ei ole elinympäristönsä suhteen nirso laji. Koska ravintokasvit ovat yleisiä, voi lajia tavata lähes mistä vain.
Elintavat: Matarakiitäjä on sekä päivä- että yöaktiivinen laji. Se tykkää käydä kukilla. Esimerkiksi syreenit (Syringa), ohdakkeet (Cirsium), kuusamat (Lonicera), tervakot (Viscaria) ja varjoliljat (Lilium martagon) ovat sen mieleen. Perhonen tulee myös valolle.
Kehitysvaiheet: Toukka elää mataroilla (Galium) ja maitohorsmalla (Epilobium angustifolium). Räikeänvärisiä toukkia on helppo etsiä etenkin horsmilta. Ennen koteloitumista teillä vaeltelevia toukkia tapaa myös melko usein. Pieni toukka on usein pohjaväriltään kirkkaan vihreä ja sen täplitys on vaihtelevaa, minkä vuoksi sen voikin helposti sotkea esimerkiksi etelänpäiväkiitäjän ja muiden Hyles-lajien toukkiin. Täysikasvuinen toukka on tunnusomaisen näköinen, vaikka pohjaväri voikin vaihdella paljon. Suuret vaaleat mustareunusteiset kylkitäplät erottavat toukan lähilajeistaan. Peräsarvi on punainen. Laji talvehtii kotelona maan alla.
Lähilajit: Kaksi muuta Suomesta tavattua Hyles-lajia, viiru– ja tyräkkikiitäjä, eivät esiinny täällä vakituisesti, vaan ovat harvinaisia vaeltajia. Tuntomerkkieroja on selitetty Tuntomerkit-osiossa.
Muuta: Matarakiitäjällä havaitaan silloin tällöin paikallisia massaesiintymiä. Tällöin aikuisia perhosia ja lajin toukkia voi löytää kymmenittäin pienellä vaivalla. – Lajin tieteellinen nimi gallii on johdettu pääasiallisesta ravinkokasvista (Galium = matara).
Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum
Tilastotietojen lähde: Suomen lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 11.1.2023 Patrik Åberg