Keltaritariyökkönen

Catocala fulminea

Yläheimo: Yökkösmäiset (Noctuoidea)
Heimo: Hämyköt (Erebidae)
Alaheimo: Ritariyökköset (Erebinae)
Tribus: Catocalini
Suku: Catocala

← Edellinen │ Seuraava →

Tuntomerkit: Keltaritariyökkönen on pieni ritariyökkönen. Siipiväli on 49–54 mm. Suomen ritariyökkösistä se on ainoa, jonka takasiivet ovat pohjaväriltään keltaiset.
Etusiipi on vaihtelevasti vaalean- ja tummanruskeanharmaa, kontrastikas ja voimakaskuvioinen. Tyvisarake on savuisen ruskea, ulospäin tummeneva ja tumman sisemmän poikkiviirun rajaama. Ulompi poikkiviiru on tumma ja vahvasti sahahampainen; viiru tekee syvän mutkan kohti munuaistäplän takareunaa. Aaltoviiru on tuskin näkyvä.
Takasiipi on kirkkaankeltainen; ulompi tumma vyö on katkeava, sisempi tumma vyö silmukkamainen.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Suomessa keltaritariyökkönen on ollut pitkään kaakosta ja etelästä satunnaisesti vaelteleva etelärannikon harvinaisuus. 2000-luvulla laji on yleistynyt ja levittäytynyt kovalla vauhdilla, ja nyt sitä tavataan jo melkein Kainuun korkeudelle saakka. Etelässä laji kilpailee yleisyydessä jo siniritariyökkösen kanssa. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Keltaritariyökkönen on aikainen ritariyökkönen. Perhonen lentää heinäkuun lopulta syyskuun alkuun.

Elinympäristö: Laji viihtyy rehevissä lehti- ja sekametsissä, erityisesti paikoilla, joissa kasvaa tuomea.

Elintavat: Yöaktiivinen perhonen tulee hyvin syötille ja toisinaan myös valolle.

Kehitysvaiheet: Naaras munii kaarnan rakoihin, joissa munat talvehtivat. Toukka elää touko-kesäkuussa pääasiassa tuomella (Prunus padus). Toukka koteloituu lehtien väliin. Kotelo on hoikka ja siniharmaan ”härmän” peittämä. Aikuinen perhonen kuoriutuu loppukesästä.

Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 2.6.2024