Lummekoisa
Elophila nymphaeata
Yläheimo: Koisamaiset (Pyraloidea )
Heimo: Nokkakoisat (Crambidae)
Alaheimo: Acentropinae
Suku: Elophila
Tuntomerkit: Lummekoisa muistuttaa järvikoisaa. Molempien lajien perhosilla on valkopohjaisissa siivissä ruskeita kuvioita, mutta lummekoisalla ruskeaa kuviointia on selvästi enemmän. Asian voi nähdä myös toisinpäin siten, että ruskealla pohjalla on valkoisia laikkuja. Lummekoisa on järvikoisaa hieman suurempi. Siipien kärkiväli on 20–33 mm; naaraat ovat koiraita kookkaampia.
Uhanalaisuusarvio 2019: Elinvoimainen
Esiintyminen: Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa aina Etelä-Lapin korkeudelle saakka. Yksittäisiä havaintoja myös Lapista. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Kesä-elokuu
Elinympäristöt: Sekä jävi- että lummekoisa voivat lentää samoilla paikoilla samaan aikaan vesistöjen läheisyydessä.
Elintavat: Perhoset piilottelevat päivisin rantakasvillisuudessa ja aloittavat lentonsa iltahämärässä. Häirittynä ne pyrähtävät lyhyeen lentoon ja piiloutuvat rantakasvien lehtien alapinnalle.
Kehitysvaiheet: Lummekoisan toukka elää paitsi lumpeilla myös palpakoilla ja ulpukoilla. Myös vidat ja vesitatar maistuvat sille. Talvehtiminen tapahtuu toukkavaiheessa. Alkukesällä toukka koteloituu lehdenpalasilla peiteltyyn kotelokoppaan, joka on kiinnitetty kasvin varteen vedenpinnan alapuolelle.
Lajista muualla: Lepiforum
Muuta: Acentropinae-alaheimoon kuuluu Suomessa viisi koisalajia, joiden varhaiset kehitysvaiheet elävät ainakin osittain vedessä.
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin/Laji.fi:n kanssa kanssa
Päivitetty viimeksi: 3.2.2025