Catocala fraxini

Yläheimo: Yökkösmäiset (Noctuoidea)
Heimo: Hämyköt (Erebidae)
Alaheimo: Ritariyökköset (Erebinae)
Tribus: Catocalini
Suku: Catocala

← EdellinenSeuraava →

Tuntomerkit: Siniritariyökkönen on suurin ritariyökkönen. Siipiväli 82–96 mm. Etusiivet oliivinvivahteisen vaalean ruskeanharmaat, ruskeakehnäiset, seassa vaaleampaa. Poikkiviirut kaksinkertaiset, terävähampaiset, mustahkot. Keskivarjo mustahko, hampaallinen, takaosastaan heikko. Munuaistäplä tumman harmahtavanruskea, sen keskellä heikko valkeahko merkki, ulkopuolelta diffuusi; sen takana valkea, neliskulmainen, tummareunainen täplä. Aaltoviiru mustahko, hampaallinen. Ulkoreunan tuntumassa rivi mustahkoja, ulkopuolelta heikosti valkeahkoreunaisia poikkijuovia. Etusiivet voivat olla myös melko yksivärisen tumman oliivinharmaat (värimuoto f. moerens). Takasiiven yläpinta mustahko, siinä vaaleansininen poikkivyö; ripset valkeat.

Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Siniritariyökkönen on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Lapistakin on havaintoja. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Yksi sukupolvi heinäkuun loppupuolelta lokakuun puoliväliin

Elinympäristöt: Lehti- ja sekametsät, lehdot ja puistot

Elintavat: Yöaktiivinen perhonen tulee hyvin syötille, mutta melko hyvin myös valolle. Sitä voi tavata myös puiden mahlavuotopaikoilta tai maahan pudonneilta hedelmiltä, joista se imee nestettä ruskealla kärsällään. Päivisin se lepää puiden rungolla, jolloin etusiipien harmaa yläpinta tummine kirjailuineen antaa perhoselle oivan suojan (huomiota herättävät takasiivet jäävät silloin piiloon; vrt. kuva 4).

Kehitysvaiheet: Naaras munii kaarnan rakoihin, joissa munat talvehtivat. Pikkutoukka muistuttaa mittarintoukkaa ja liikkuukin samalla tyylillä eli ”mitaten” (vrt. kuva 11). Toukka on harmaa, hienosti mustatäpläinen; selkäjuova on epäselvä, vaalea. Jaokkeen A5 poikkikyttyrä vahva, jaokkeen A8 kyttyrä takaa mustareunainen. Pää on suhteellisen suuri ja siinä on tumma kuvio. Toukka elää touko-heinäkuussa haavalla (Populus tremula), joskus koivuilla (Betula sp.) tai saarnella (Fraxinus excelsior). Toukka on aktiivinen yöllä ja ruokailee puiden latvuksissa; valoisaan aikaan se enimmäkseen lepää puiden oksilla. Kyljissään toukalla on ripsiset ihopoimut, jotka painautuvat tiiviisti oksaa vasten, niin että raja toukan ja oksan välillä hämärtyy (vrt. kuva 15). Toukka koteloituu löyhään kudokseen sammaleeseen tai ravintokasvin lehtien väliin. Kotelo on hoikka ja siniharmaan ”härmän” peittämä.

Muuta: Monen perhoskirjan mukaan siniritariyökkönen on ”Suomen ja koko Euroopan suurin yökkönen”, vaikka nykytaksonomian mukaan ritariyökkösten alaheimo (Erebinae) on erotettu ”varsinaisten” yökkösten heimosta (Noctuidae) ja siirretty hämykköiden (Erebidae) heimon alaisuuteen. Koska sekä hämyköt että yökköset kuuluvat yökkösmäisten yläheimoon (Noctuoidea), oikea luonnehdinta olisi, että siniritariyökkönen on ”suurin yökkösmäinen”. – Siniritariyökkösen tieteellinen nimi on johdettu saarnesta (Fraxinus); toukan pääasiallinen ravintokasvi on kuitenkin (ainakin Suomessa) haapa.

Lajista muualla: Wikipedia, Lepiforum, Suomen Perhostutkijain Seura

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 4.4.2024