Pihlajaperhonen
Aporia crataegi
Heimo: Kaaliperhoset (Pieridae)
Alaheimo: Kaaliperhoset (Pierinae)
Tribus: Pierini
Suku: Aporia
Tuntomerkit: Pihlajaperhonen on suurikokoinen valkoinen kaaliperhonen. Siipien kärkiväli on 51–67 mm. Naaras on hieman kookkaampi kuin koiras.
Pihlajaperhosen tunnistaa parhaiten mustista tai tummanruskeista siipisuonista, jotka näkyvät läpikuultavien siipien ylä- ja alapinnalla. Koiraan siivet ovat valkoiset ja vain siipisuonet sekä etusiiven yläosassa oleva kapea diskoidaalitäplä (keskisarakkeen poikkisuonessa) erottuvat mustina. Naaraan siivet ovat useimmiten voimakkaammin läpikuultavat ja siipisuonet tummanruskeat. Edellä mainittu diskoidaalitäplä puuttuu naaraalta.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Suomen itäosissa ja Ahvenanmaalla yleinen, muualla harvinaisempi. Pihlajaperhosten esiintyminen vaihtelee suuresti alueittain. Joillakin alueilla laji voi olla hyvinkin yleinen, kun taas esimerkiksi Länsi-Suomesta se näyttää puuttuvan lähes kokonaan, samaten Lapista (joskin perhonen on tehnyt vaelluksia sinnekin). Vahvimmat kannat löytyvät Kaakkois- ja Itä-Suomesta. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Yksi sukupolvi.
Elinympäristöt: Metsäniityt, metsänreunat, metsäteiden varret, hakkuuaukiot
Elintavat: Pihlajaperhonen lähtee liikkeelle melko aikaisin aamulla ja käy ahkerasti kukilla. Parittelevia perhosia löytää suhtellisen helposti, sillä ne eivät juurikaan piileskele ja ohdakkeilla tai horsmalla istuvat valkoiset perhoset näkyvät kauas (ks. kuvat 12–13). Joskus perhoset kokoontuvat suurin joukoin hiekkateille imemään maasta kosteutta, suolaa ja mineraaleja (ks. kuva 11).
Kehitysvaiheet: Naaras munii värttinänmuotoiset kellertävät munat suurissa rykelmissä ravintokasvien lehtien yläpinnalle (ks. kuva 14). Toukka elää erilaisilla lehtipuilla: pihlajalla, orapihlajalla, tuomella ja omenalla. Toukalla on pitkittäisiä mustia ja kellertäviä raitoja sekä vaaleaa karvoitusta. Toukat elävät suurissa ryhmissä ja talvehtivat seittipussissa yhteen punottujen lehtien välissä. Keväällä keskenkasvuiset toukat hajaantuvat pienemmiksi ryhmiksi ja niiden kehitys jatkuu. Toukat haisevat pahalle ja niiden karvat ovat myrkyllisiä. Koteloituminen tapahtuu toukokuun loppupuolella. Toukka koteloituu kiinnittymällä takapäästään oksaan tai kasvin varteen, ja keskiruumiin kohdalla koteloa ympäröi kiinnipitävä kehruurihma (vyörihma). Kotelo on vaaleanvihreä ja sillä on keltaisia laikkuja ja mustia pilkkuja. Heti kuoriuduttuaan perhonen erittää punertavaa kotelovirtsaa (joka sisältää kotelovaiheelta yli jääneitä kuona-aineita). Toisinaan perhonen ”sotkee” itsensä tällä virtsalla, minkä takia joillakin yksilöillä voi olla ruskeita tahroja muuten niin vitivalkoisissa siiveissään (ks. kuva 7).
Lähilajit: Pihlajaperhosta voidaan sekoittaa lanttuperhoseen, joka on kuitenkin huomattavasti pienempi ja jonka etusiiven kärki on tumma. Lanttuperhosen lento on hidas ja lepatteleva, kun taas pihlajaperhonen liitää kevyentuntoisesti ja tyylikkäästi. Pihlajaperhosta voidaan sekoittaa myös ritariperhosiin kuuluvaan pikkuapolloon, jolla on kuitenkin etusiivessään kaksi isoa mustaa täplää.
Muuta: Kuten muutkin perhoslajit, joiden toukat elävät ryhmissä, pihlajaperhosen toukat joutuvat helposti loispistiäisten saaliiksi (ks. kuva 20). – Lajin tieteellinen nimi on johdettu orapihlajan sukunimestä (Crataegus).
Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 19.2.2024