Häiveperhonen
Apatura iris
Heimo: Täpläperhoset (Nymphalidae)
Alaheimo: Häiveperhoset (Apaturinae)
Suku: Apatura
Tuntomerkit: Häiveperhonen on kookas päiväperhonen ja voimakas lentäjä; siipiväli on 60–75 mm.
Siipien yläpinnat ovat tummanruskeat, koirailla sinihohtoiset. Sininen häive näkyy valon osuessa siipiin oikeassa kulmassa. Naarailta siniväri puuttuu. Naaraat ovat pohjaväriltään tummanruskeita. Etusiiven poikki kulkee katkonainen valkoinen vyö, ja lisäksi siiven etukärjessä on muutama valkoinen täplä. Takasiivellä poikkivyö on selkeämpi ja yhtenäisempi ja sen ulkoreunassa on terävä ”oka”. Takasiiven takanurkassa on pienehkö oranssikehäinen ja tummakeskustainen silmätäplä. Etusiiven yläpinnalla häiveperhosella ei ole samanlaista oranssikehäistä silmätäplää niin kuin pikkuhäiveperhosella, vaan silmätäplän paikalla on vain heikosti näkyvä tumma täplä ilman kehää (vrt. pikkuhäiveperhonen).
Siipien alapinnalla on värejä, jotka vaihtuvat liukuen vaaleanharmaasta ruskean eri sävyihin. Tiilenpunaista löytyy etusiiven kärjessä ja takasiiven valkoisen vyön reunoilla. Etusiiven alapinnalla on suuri oranssikehäinen silmätäplä, jonka keskellä on sinertävä pilkku. Takasiiven poikki kulkee selkeärajainen ja leveä valkoinen vyö, jonka ulkoreunalla on oka. Vyön sisäreuna on suora (pikkuhäiveperhosella vyön sisäreuna on kaareva).
Perhosen imukärsä on keltainen.
Uhanalaisuusarvio 2019: LC = Least concern – Elinvoimainen
Esiintyminen: Runsastunut. Eteläinen rannikkovyöhyke, kaakkoisraja, Pohjois-Karjala. Häiveperhonen oli Suomessa erittäin harvinainen vaeltaja aina 1990-luvulle saakka, vaikka ensimmäinen havainto siitä on jo vuodelta 1927. Se on yleistynyt vahvasti ja vuonna 2010 se oli jo haapaperhosta yleisempi. (Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)
Lentoaika: Yksi sukupolvi: heinäkuun alusta elokuun alkuun
Elinympäristöt: Rehevät lehtomaisten metsien reunat, vanhat lehtimetsät, kosteikkojen pajukasvustot, puistot ja puutarhat, metsä- ja hiekkatiet
Elintavat: Häiveperhonen lentelee enimmäkseen puiden latvustoissa, mutta toisinaan se laskeutuu alas hiekkatielle imemään kosteutta ja mineraaleja tien pohjasta. Perhonen hakeutuu myös eläinten raadoille ja ulosteille ja tulee mielellään syötille.
Kehitysvaiheet: Naaras munii munat yksitellen ravintokasvin lehdille. Toukka elää pajuilla (Salix), erityisesti raidalla (Salix caprea), mutta myös virpa- (Salix aurita) ja tuhkapajulla (Salix cinerea). Toisesta nahastaan alkaen toukalla on päässään kaksi tunnusomaista ”sarvea”. Toukka talvehtii pienenä (ensimmäisen, harvemmin toisen nahanvaihdon jälkeen) raidan oksaan kiinnitettynä. Talvella toukka on oliivinvihreä tai ruskea. Keväällä lehtien puhkeamisen jälkeen se jatkaa syömistään ja kasvamistaan ja muuttuu kirkkaamman vihreäksi. Koteloitumista varten se kiinnittyy takapäästään lehden alapintaan. Vihreä riippukotelo sulautuu hyvin ympäristöön raidan lehtien seassa.
Lajista muualla: Wikipedia, LuontoPortti, Lepiforum
Lähilaji: Häiveperhonen muistuttaa suuresti pikkuhäiveperhosta. Seuraavien tuntomerkien avulla lajit voidaan erottaa toisistaan:
1) Siipien yläpinta (vrt. määrityskuva 1): Pikkuhäiveperhosella on oranssikehäinen silmätäplä myös etusiivessä. Häiveperhosella on samassa paikassa vain epäselvä tumma täplä (lähellä etusiiven takanurkkaa). Takasiiven poikki kulkevan valkoisen vyön sisäreuna on pikkuhäiveperhosella kaareva ja sen keskellä on ”mutka”. Häiveperhosella valkoisen poikkivyön sisäreuna on lähes suora. Vyön ulkoreunassa häiveperhosella on selvä ”hammas” tai ”oka”, joka pikkuhäiveperhoselta puuttuu.
2) Siipien alapinta (vrt. määrityskuva 2): Takasiiven poikki kulkevan valkoisen vyön reunat ovat häiveperhosella selvärajaiset, kun taas pikkuhäiveperhosella vyön reunat ovat osittain epäselvät (varsinkin ulkoreuna). Häiveperhosella vyö on vitivalkoinen, kun taas pikkuhäiveperhosella se on hieman ”likainen” (vaaleanpunainen tai kellertävä). Häiveperhosella vyön ulkoreunassa on terävä ”hammas” tai ”oka”, joka pikkuhäiveperhoselta puuttuu.
Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi
Päivitetty viimeksi: 13.10.2019