Pseudeustrotia candidula

Yläheimo: Yökkösmaiset (Noctuoidea)
Heimo: Yökköset (Noctuidae)
Alaheimo: Noctuinae
Tribus: Pseudeostrotiini
Suku: Pseudeustrotia

← EdellinenSeuraava →

Tuntomerkit: Siipiväli 22–25 mm. Etusiivet valkeahkot, tuoreena roosansävyiset, harmaavarjoiset. Poikkiviirut hienot, kaksinkertaiset, vaaleatäytteiset, sahahampaiset. Rengastäplä näkyy kahtena pienenä, takaviistosti sijoittuneena, mustana pilkkuna; munuaistäplä suuri, siniharmaa, epämääräisesti valkeiden pilkkujen ja epäsäännöllisten mustien täplien reunustama; sen ympärillä etureunassa suuri, mustanharmaa, kolmikulmainen laikku. Tyvisarakkeen etuosassa samantapainen, pienempi ja hiukan vaaleampi laikku. Aaltoviiru leveä, vaalea, sen molemmilla puolilla tummemmat varjot. Ulkoreunassa rivi pieniä, mustia juovia. Takasiivet vaalean okranruskeat, ulkoreunasta hiukan tummemmat; keskitäplä ja kaarijuova häipyvät.

Uhanalaisuusarvio: LC = Least concern – Elinvoimainen

Esiintyminen: Laji on yleensä melko harvalukuinen. Esiintymisalue on etelä- ja itäpainotteinen. Pohjoisimmat ilmoitetut havainnot on tehty Iisalmen korkeudelta. (Havaintokartta –2016; ajankohtaiset havainnot ks. Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi)

Lentoaika: Perhonen lentää kesä-elokuussa ja joskus limittäisenä toisena sukupolvena elo-syyskuussa. (Tilastotietoa –2016)

Elinympäristöt: Lajin tyypillisiä elinympäristöjä ovat lehti- ja sekametsät, taimikot, puistot ja niityt.

Elintavat: Rusokiiltoyökkönen tulee valolle ja joskus syötille. Häiriintyy toisinaan lentoon myös päivällä.

Kehitysvaiheet: Toukka vihreä, jaokkeiden välit kellertävät; selkä- ja sivuselkäjuova tummat; sivujuova valkea. Pää vihreä. Elää elo-syyskuussa, joskus heinäkuussa mm. heinäkasveilla (Poaceae), hierakoilla (Rumex) ja tattarilla (Polygonum, Persicaria). Koteloituu kotelokoppaan maahan. Kotelo talvehtii.

Lajista muualla: Lepiforum

Tilastotietojen lähde: Suomen Lajitietokeskus – Laji.fi

Teksti: Yhteistyössä Perhoswikin kanssa

Päivitetty viimeksi: 12.5.2023