Ritariperhonen

Papilio machaon

Heimo: Ritariperhoset (Papilionidae)
Alaheimo: Papilioninae
Suku: Papilio

Tuntomerkit: Ritariperhonen eli ritari on Suomen suurimpia päiväperhosia. Sen siipien kärkiväli on noin 65–95 mm.
Yläpuolelta ritariperhonen on pääasiassa keltaisen ja mustan kirjava. Takasiivessä on myös sinistä. Takasiiven alaosassa on pitkä kannus, jonka tyvellä on punainen täplä. Se houkuttelee lintuja nokkimaan siihen kohtaan, minkä takia monet ritariperhoset menettävät kannuksensa elinaikanaan. Lento on nopea, voimakasta, suoraviivaista ja pitkäliitoista.

Esiintyminen: Ritariperhonen esiintyy koko maassa, mutta ei ole missään yleinen.

Lentoaika: Tavallisesti yksi sukupolvi: toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun. Lämpiminä kesinä saattaa esiintyä toinen sukupolvi elokuussa.

Elinympäristö: Avoimet maastot, niityt, tienreunat, hakkuuaukeat ja suot.

Elintavat: Ritariperhosia havaitaan usein vain erillisiä yksilöitä. Koiraiden reviirit ovat mäkien päällä tai korkeiden puiden latvoissa, jossa ne odottavat naaraita.

Muna, toukka ja kotelo: Naaraat munivat munat yksitellen ravintokasvien lehdille. Toukka elää mm. suoputkella, karhunputkella ja muilla sarjakukkaiskasveilla. Puutarhuri saattaa löytää ritarin toukkia porkkanoilta, tilliltä ja fenkolilta. Pieni toukka on musta ja sillä on keltaisia tai oranssinvärisiä täpliä sekä valkoinen ”satulaläikkä”. Täysikasvuinen toukka on vihreä ja sillä on mustat poikkiraidat, joissa on oranssinväriset täplät. Jos toukka tuntee itsensä häirityksi, se työntää niskastaan kaksi sarvimaista uloketta esille. Toukan kuviointi ja väritys viestittävät myrkyllisyydestä. Noin viiden viikon ikäinen toukka koteloituu kiinnittymällä takapäästään kasvin varteen, ja keskiruumiin kohdalla sitä ympäröi kiinnipitävä kehruurihma (vyörihma). Kotelon väri voi alustasta riippuen olla vihreä tai ruskea.

Lähilaji: Purjeperhonen, jonka kannukset ovat vielä pitempiä ja jonka pohjaväri on vaaleampi. Purjeperhonen on vaeltaja, jota tavataan Suomessa vain hyvin harvoin.

Muuta: Ritarikoiraat kokoontuvat korkeiden mäkien huipulle. Siellä voidaan tavata useampia yksilöitä kerrallaan. Koska myös naaraat hakeutuvat korkeisiin maastokohtiin, tämä käyttäytyminen, jota kutsutaan hilltopping’iksi, edistää parittelukumppanin löytämisen ja näin ollen tämän suhteellisen harvinaisen lajin lisääntymisen.

11.6.2011, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
3.8.2015, Espoo, © Helmut Diekmann
6.6.2014, Espoo, © Olli Pihlajamaa
8.6.2013, Hyvinkää, © Olli Pihlajamaa
19.6.2014, Pieksämäki, © Patrik Åberg
3.8.2015, Espoo, © Helmut Diekmann
Ritari lennossa, taustalla vedenpintaa. 8.6.2013, Kaksoslammit, Hyvinkää, © Olli Pihlajamaa
Vastakuoriutunut toukka syö ensimmäisenä munansa kuoret, 19.7.2017, Kangasala, © Esa Marjamäki
Pieni toukka (kasvatuksessa), kesäkuu 2015, © Helmut Diekmann
Pieni toukka (kasvatuksessa), kesäkuu 2015, © Helmut Diekmann
Keskenkasvuinen toukka (kasvatuksessa), kesäkuu 2015, © Helmut Diekmann
Täysikasvuinen toukka, 30.7.2012, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
Täysikasvuisia toukkia, 24.8.2015, Pöytyä, © Matti Selänne
Kotelo (kasvatuksessa), heinäkuu 2015, © Helmut Diekmann