Noitanirkko

Stauropus fagi

Yläheimo: Yökkösmaiset (Noctuoidea)
Heimo: Nirkot (Notodontidae)
Alaheimo: Noitanirkot
(Dicranurinae)
Suku: Stauropus

Tuntomerkit: Noitanirkko on suurimpia nirkkojamme, jonka yhtenä tuntomerkkinä voi pitää perhosen tapaa pitää takasiipiä levossa siten, että ne näkyvät etusiipien alta (ks. kuvat 3 ja 4). Siipiväli on koiraalla 48–59 mm ja naaraalla 56–70 mm.
Siipien pohjaväri on harmaanruskea. Naaras on koirasta hieman vaaleampi. Etusiivessä näkyy kaksi vaaleaa poikittaista siksak-viirua. Niiden välissä oleva keskisara on sävyltään hieman tummempi kuin muu siipi.

Esiintyminen: Eteläpainotteinen laji, joka pohjoisimmillaan esiintyy idässä Joensuun korkeudella. Esiintymisalueillaan laji on yleinen, mutta yksittäinen. (Levinneisyyskartta)

Lentoaika: Aikaisimmat yksilöt havaitaan varsinkin lämpiminä keväinä jo toukokuun puolella, mutta päälentoaika sijoittuu kesäkuun puolestavälistä heinäkuun puoleenväliin kestävälle ajanjaksolle. (Lentoaika)

Elinympäristö: Vesakot, seka- ja lehtimetsät sekä niiden laitamat.

Muna, toukka, kotelo: Toukka elää lehtipuilla ja pensailla kuten pihlajalla (Sorbus aucaparia), omenapuulla (Malus domestica), pähkinäpensaalla (Corylus avellana), lehmuksilla (Tilia), koivuilla (Betula) ja pajuilla (Salix).
Pienen toukan nahka on tummanruskea ja kiiltävä ja toukka muistuttaa enemmän muurahaista kuin perhostoukkaa. Rintajalat (varsinkin toinen ja kolmas jalkapari) ovat suhteettoman pitkät ja ohuet. Soikea pääkapseli erottuu selvästi muusta ruumiista, ja myös ruumiin jaokkeet ovat selvärajaiset. Selällä on kuusi kyttyrämäistä uloketta. Takaruumiin kolme viimeistä jaoketta on sulaututunut yhdeksi suureksi  ”peräpääksi”, jota toukka pitää aina kohotettuna. Perän viimeinen jalkapari taas on muuttunut kaarevaksi ja kovaksi ”okapariksi”, joka hohtaa sinipunaisin värein.
Aikuinen perhonen on harmaanruskean suojavärinsä ansiosta hyvin huomaamaton ja vaatimattoman näköinen, mutta toukka on varsin eriskummallinen ja huomiota herättävä ilmestys. Uhattuna se kohottaa sekä etu- että takaruumiinsa ja jähmettyy pelotteluasentoon. Pienenä toukka pelottelee vihollisia myös sätkyttelemällä pitkiä rintajalkojaan, mutta vanhempana se rauhoittuu liikkumattomaksi, jolloin se muistuttaa kuivahtanutta lehteä.
Koteloitumista varten toukka kutoo löyhän kotelokehdon kuivien lehtien väliin lähellä maanpintaa. Kiiltävä punaruskea kotelo talvehtii.

Muuta: Ennen lajista on käytetty nimeä pyökkikehrääjä. Keski-Euroopassa euroopanpyökki (Fagus sylvatica) on toukan tärkein ravintokasvi, mistä on johdettu myös lajin tieteellinen nimi.

Koiras, 1.7.2012, Espoo, © Helmut Diekmann
Koiras, 11.7.2017, Kangaslahti, Pieksämäki, © Patrik Åberg
Koiras, 11.7.2017, Kangaslahti, Pieksämäki, © Patrik Åberg
Naaras, 4.7.2012, Espoo, © Helmut Diekmann
Pieni toukka kasvatusoloissa, © Helmut Diekmann
Pieni toukka kasvatusoloissa, © Helmut Diekmann
Pieni toukka kasvatusoloissa, syyskuu 2016, © Helmut Diekmann
Pieni toukka pelotteluasennossa, kasvatusoloissa, syyskuu 2016, © Helmut Diekmann
Keskenkasvuisia toukkia kasvatusoloissa, © Helmut Diekmann
Lähes täysikasvuinen toukka pelotteluasennossa, kasvatusoloissa, © Helmut Diekmann
Lähes täysikasvuinen toukka nahanvaidon jälkeen, kasvatusoloissa, syyskuu 2017, © Esa Marjamäki
Täysikasvuinen toukka kasvatusoloissa, syyskuu 2017, © Esa Marjamäki
Täysikasvuinen toukka kasvatusoloissa, © Helmut Diekmann
Täysikasvuinen toukka kasvatusoloissa, syyskuu 2017, © Esa Marjamäki
Kotelo, kotelokoppa avattuna, kasvatuksessa, © Helmut Diekmann