← Edellinen Seuraava →

Kääriäiset (Tortricidae) on laaja pikkuperhosheimo ja Tortricoidea-yläheimon ainoa heimo. Suomesta kääriäisiä on tavattu yli 400 lajia. Monien kääriäislajien toukat tekevät ravintokasvinsa lehdestä käärön, jonka sisällä toukat ovat piilossa saalistajiltaan. Toisten lajien toukat elävät kovertajina kasvien versojen tai siementen sisällä. Joidenkin lajien toukat ovat viljelyskasvien tuholaisia.
Perhosten siivet ovat erilaissuoniset. Etusiivet ovat hyvin leveät, usein poikkipäiset tai suippokärkiset. Monilla lajeilla etusiiven kuviointiin kuuluu poikkiviiruja ja -vöitä sekä värikkäitä, toisinaan myös metallinhohtoisia täpliä. Takasiivet sen sijaan ovat useimmiten yksiväriset.
Perhosten pää on karkeasuomuinen, harvoin sileäsuomuinen. Pistesilmät ovat lähes aina olemassa. Tuntosarvet ovat rihmamaiset ja niissä on joskus pitkiä aistinkarvoja. Imukärsä on kalju. Huulirihmat ovat tavallisesti eteenpäin suuntautuneet. Takaruumis on tavallisesti sileä.

Kääräisten heimo (Tortricidae) jakautuu kolmeen alaheimoon. Chlidanotinae-alaheimoon kuuluu vain yksi laji, mutta Tortricinae-alaheimo sekä kirjokääriäisten (Olethreutinae) alaheimo ovat kumpikin melko suuria: Tortricinae-alaheimoon kuuluu Suomessa 141 lajia ja kirjokääriäisten alaheimoon peräti 265 lajia.

ALAHEIMO: CHLIDANOTINAE
TRIBUS POLYORTHINI
Olindia schumacherana, valkovyökääriäinen

ALAHEIMO: TORTRICINAE
TRIBUS SPARGANOTHINI
Sparganothis praecana, isokärsäkääriäinen
Sparganothis rubicundana, pikkukärsäkääriäinen
TRIBUS ARCHIPINI
Epagoge grotiana, puistikkokääriäinen
Paramesia gnomana, lepikkokääriäinen
Philedone gerningana, rämekääriäinen
Capua vulgana, poimukääriäinen
Philedonides lunana, karvakääriäinen
Adoxophyes orana, okrakääriäinen
Pandemis cinnamomeana, kanelirullakääriäinen
Pandemis corylana, lehtorullakääriäinen
Pandemis cerasana, piharullakääriäinen
Pandemis heparana, pensasrullakääriäinen
Pandemis dumetana, piennarrullakääriäinen
Argyrotaenia ljungiana, kangaskääriäinen
Clepsis nybomi, sysiaamukääriäinen
Clepsis rogana, luuaamukääriäinen
Clepsis senecionana, niittyaamukääriäinen
Clepsis rurinana, juova-aamukääriäinen
Clepsis lindebergi, ahoaamukääriäinen
Clepsis illustrana, taiga-aamukääriäinen
Clepsis spectrana, kosteikkoaamukääriäinen
Clepsis pallidana, suoaamukääriäinen
Clepsis neglectana, aroaamukääriäinen
Aphelia viburnana, ruskorullakääriäinen
Lozotaenia forsterana, isorullakääriäinen
Zelotherses paleana, kalvasrullakääriäinen
Zelotherses unitana, keltarullakääriäinen
Dichelia histrionana, kuusirullakääriäinen
Syndemis musculana, harmorullakääriäinen
Choristoneura diversana, etelänrullakääriäinen
Choristoneura hebenstreitella, tammirullakääriäinen
Choristoneura albaniana, lapinrullakääriäinen
Ptycholomoides aeriferana, okrarullakääriäinen
Ptycholoma lecheana, kaunorullakääriäinen
Archips oporana, mäntyrullakääriäinen
Archips betulana, myrttirullakääriäinen
Archips podana, tarharullakääriäinen
Archips crataegana, orarullakääriäinen
Archips xylosteana, kirjorullakääriäinen
Archips rosana, ruusurullakääriäinen
TRIBUS CNEPHASIINI
Neosphaleroptera nubilana, aitakääriäinen
Doloploca punctulana, kevätharmokääriäinen
Exapate congelatella, talviharmokääriäinen
Eana osseana, suoharmokääriäinen
Eana argentana, hopeaharmokääriäinen
Eana penziana, jättiharmokääriäinen
Eana incanana, metsäharmokääriäinen
Eana derivana, saviharmokääriääinen
Cnephasia incertana, laidunharmokääriäinen
Cnephasia stephensiana, niittyharmokääriäinen
Cnephasia alticolana, karjalanharmokääriäinen
Cnephasia asseclana, parviharmokääriäinen
Cnephasia pasiuana, ketoharmokääriäinen
Cnephasia genitalana, tuhruharmokääriäinen
Cnephasia communana, isoharmokääriäinen
TRIBUS TORTRICINI
Spatalistis bifasciana, pimeikkökääriäinen
Tortrix viridana, tammikääriäinen
Aleimma loeflingiana, lehväkääriäinen
Acleris holmiana, tarhatalvikääriäinen
Acleris forsskaleana, vaahteratalvikääriäinen
Acleris bergmanniana, ruusutalvikääriäinen
Acleris comariana, luhtatalvikääriäinen
Acleris laterana, laikkutalvikääriäinen
Acleris abietana, kuusitalvikääriäinen
Acleris maccana, kangastalvikääriäinen
Acleris sparsana, lehtotalvikääriäinen
Acleris rhombana, verkkotalvikääriäinen
Acleris emargana, koverotalvikääriäinen
Acleris effractana, lovitalvikääriäinen
Acleris schalleriana, heisitalvikääriäinen
Acleris lorquiniana, olkitalvikääriäinen
Acleris umbrana, tuomitalvikääriäinen
Acleris cristana, tupsutalvikääriäinen
Acleris variegana, pihatalvikääriäinen
Acleris aspersana, niittytalvikääriäinen
Acleris shepherdana, angervotalvikääriäinen
Acleris hastiana, kirjotalvikääriäinen
Acleris hyemana, kanervatalvikääriäinen
Acleris scabrana, arotalvikääriäinen
Acleris ferrumixtana, pohjantalvikääriäinen
Acleris obtusana, haapatalvikääriäinen
Acleris notana, metsätalvikääriäinen
Acleris ferrugana, tammitalvikääriäinen
Acleris logiana, jänötalvikääriäinen
Acleris roscidana, jättitalvikääriäinen
Acleris literana, viherätalvikääriäinen
Acleris lipsiana, harmotalvikääriäinen
Acleris rufana, ketotalvikääriäinen
Acleris fimbriana, hankitalvikääriäinen
TRIBUS COCHYLINI
Eulia ministrana, iltakääriäinen
Phtheochroa inopiana, pujokätkökääriäinen
Phtheochroa schreibersiana, jalavakätkökääriäinen
Phtheochroa sodaliana, orapaatsamakätkökääriäinen
Phtheochroa vulneratana, verikätkökääriäinen
Cochylimorpha hilarana, äkämäkätkökääriäinen
Cochylimorpha alternana, kaunokkikätkökääriäinen
Phalonidia gilvicomana, lehtokätkökääriäinen
Phalonidia curvistrigana, kalliokätkökääriäinen
Phalonidia manniana, minttukätkökääriäinen
Phalonidia udana, alpikätkökääriäinen
Gynnidomorpha luridana, sänkiökätkökääriäinen
Gynnidomorpha vectisana, suolakekätkökääriäinen
Gynnidomorpha alismana, sarpiokätkökääriäinen
Gynnidomorpha minimana, raatekätkökääriäinen
Gynnidomorpha permixtana, turakätkökääriäinen
Agapeta hamana, kersanttikääriäinen
Agapeta zoegana, korpraalikääriäinen
Eupoecilia angustana, kangaskätkökääriäinen
Eupoecilia ambiguella, marjakätkökääriäinen
Aethes hartmanniana, ruusuruohokätkökääriäinen
Aethes margaritana, hopeakätkökääriäinen
Aethes deutschiana, punakkokätkökääriäinen
Aethes triangulana, tädykekätkökääriäinen
Aethes rutilana, katajakätkökääriäinen
Aethes smeathmanniana, kärsämökätkökääriäinen
Aethes tesserana, kitkerökätkökääriäinen
Aethes beatricella, katkokätkökääriäinen
Aethes francillana, porkkanakätkökääriäinen
Aethes fennicana, tyrskykätkökääriäinen
Aethes cnicana, ohdakekätkökääriäinen
Aethes kyrkii, läätekätkökääriäinen
Aethes rubigana, takiaiskätkökääriäinen
Aethes kindermanniana, hietikkokätkökääriäinen
Cochylidia rupicola, punalatvakätkökääriäinen
Cochylidia subroseana, piiskukätkökääriäinen
Cochylidia richteriana, marunakätkökääriäinen
Cochylidia moguntiana, alvarikätkökääriäinen
Cochylidia heydeniana, kallioiskätkökääriäinen
Cochylidia implicitana, pihakätkökääriäinen
Cochylis nana, pikkukätkökääriäinen
Cochylis flaviciliana, purtojuurikätkökääriäinen
Cochylis epilinana, pellavakätkökääriäinen
Neocochylis hybridella, ahokätkökääriäinen
Neocochylis dubitana, keltanokätkökääriäinen
Cochylichroa atricapitana, jaakonvillakkokätkökääriäinen
Brevicornutia pallidana, kellokätkökääriäinen
Pontoturania posterana, mykerökätkökääriäinen
Falseuncaria degreyana, karjalankätkökääriäinen
Falseuncaria ruficiliana, esikkokätkökääriäinen
Pseudargyrotoza conwagana, saarnikääriäinen

ALAHEIMO OLETHREUTINAE, KIRJOKÄÄRIÄISET
TRIBUS OLETHREUTINI
Eudemis profundana, tammikirjokääriäinen
Eudemis porphyrana, omenakirjokääriäinen
Aterpia chalybeia, luhtakirjokääriäinen
Selenodes karelica, ahokirjokääriäinen
Pseudosciaphila branderiana, haapakirjokääriäinen
Apotomis semifasciana, pajusilmukääriäinen
Apotomis infida, norkkosilmukääriäinen
Apotomis lineana, salavasilmukääriäinen
Apotomis moestana, saamensilmukääriäinen
Apotomis turbidana, metsäsilmukääriäinen
Apotomis betuletana, koivunsilmukääriäinen
Apotomis sororculana, toukosilmukääriäinen
Apotomis capreana, raitasilmukääriäinen
Apotomis fraterculana, vaarasilmukääriäinen
Apotomis lemniscatana, vaivaiskoivusilmukääriäinen
Apotomis algidana, outasilmukääriäinen
Apotomis sauciana, pikkusilmukääriäinen
Apotomis demissana, tunturisilmukääriäinen
Apotomis inundana, harmosilmukääriäinen
Orthotaenia undulana, ruskokääriäinen
Hedya salicella, pajununnakääriäinen
Hedya nubiferana, pihlajanunnakääriäinen
Hedya pruniana, luumununnakääriäinen
Hedya dimidiana, tuominunnakääriäinen
Hedya ochroleucana, ruusununnakääriäinen
Hedya atropunctana, koivununnakääriäinen
Celypha rufana, tiilikirjokääriäinen
Celypha striana, pihakirjokääriäinen
Celypha rosaceana, rusokirjokääriäinen
Celypha rurestrana, piennarkirjokääriäinen
Celypha cespitana, ketokirjokääriäinen
Celypha tiedemanniana, kortekirjokääriäinen
Celypha lacunana, metsäkirjokääriäinen
Celypha siderana, angervokirjokääriäinen
Celypha rivulana, juovakirjokääriäinen
Capricornia boisduvaliana, apilakirjokääriäinen
Phiaris umbrosana, lepikkokirjokääriäinen
Phiaris heinrichana, taigakirjokääriäinen
Phiaris obsoletana, salokirjokääriäinen
Phiaris dissolutana, korpikirjokääriäinen
Phiaris metallicana, kiiltokirjokääriäinen
Phiaris schulziana, isokirjokääriäinen
Phiaris turfosana, rämekirjokääriäinen
Phiaris micana, oliivikirjokääriäinen
Phiaris palustrana, harjukirjokääriäinen
Phiaris septentrionana, porokirjokääriäinen
Phiaris bipunctana, mustikkakirjokääriäinen
Pristerognatha penthinana, keltapalsamikääriäinen
Pristerognatha fuligana, sysipalsamikääriäinen
Cymolomia hartigiana, neulaskirjokääriäinen
Argyroploce concretana, kangaskirjokääriäinen
Argyroploce lediana, pursukirjokääriäinen
Argyroploce externa, talvikkikirjokääriäinen
Argyroploce roseomaculana, nyyttikirjokääriäinen
Argyroploce aquilonana, tunturikirjokääriäinen
Argyroploce noricana, kalkkikirjokääriäinen
Argyroploce arbutella, punakirjokääriäinen
Stictea mygindiana, puolukkakirjokääriäinen
Olethreutes arcuella, silmäkirjokääriäinen
Pseudohermenias abietana, kuusikirjokääriäinen
Piniphila bifasciana, mäntykirjokääriäinen
Lobesia euphorbiana, tyräkkitarhakääriäinen
Lobesia reliquana, lännentarhakääriäinen
Lobesia virulenta, idäntarhakääriäinen
Lobesia bicinctana, kalliotarhakääriäinen
Lobesia abscisana, ohdaketarhakääriäinen
Endothenia gentianaeana, kaskivarsikääriäinen
Endothenia marginana, kuusiovarsikääriäinen
Endothenia nigricostana, pähkämövarsikääriäinen
Endothenia pullana, luhtavarsikääriäinen
Endothenia ericetana, laidunvarsikääriäinen
Endothenia quadrimaculana, niittyvarsikääriäinen
Bactra robustana, merikaitakääriäinen
Bactra lancealana, vihviläkaitakääriäinen
Bactra lacteana, sarakaitakääriäinen
Bactra suedana, juovakaitakääriäinen
Bactra furfurana, luikkakaitakääriäinen
TRIBUS ENARMONIINI
Eucosmomorpha albersana, kuusamakääriäinen
Enarmonia formosana, kaarnakääriäinen
Ancylis unguicella, kanervasirppikääriäinen
Ancylis uncella, kangassirppikääriäinen
Ancylis laetana, valkosirppikääriäinen
Ancylis kenneli, luhtasirppikääriäinen
Ancylis upupana, huhtasirppikääriäinen
Ancylis obtusana, kellukkasirppikääriäinen
Ancylis comptana, hillasirppikääriäinen
Ancylis geminana, pajusirppikääriäinen
Ancylis diminutana, raitasirppikääriäinen
Ancylis subarcuana, hallavasirppikääriäinen
Ancylis selenana, pihlajasirppikääriäinen
Ancylis unculana, paatsamasirppikääriäinen
Ancylis myrtillana, mustikkasirppikääriäinen
Ancylis apicella, juovasirppikääriäinen
Ancylis paludana, rantasirppikääriäinen
Ancylis habeleri, apilasirppikääriäinen
Ancylis badiana, virnasirppikääriäinen
Ancylis achatana, tarhasirppikääriäinen
Ancylis mitterbacheriana, tammisirppikääriäinen
Ancylis tineana, vesasirppikääriäinen
TRIBUS EUCOSMINI
Eriopsela quadrana, kultapiiskukääriäinen
Thiodia citrana, keltakääriäinen
Rhopobota myrtillana, mustikkakääriäinen
Rhopobota stagnana, ruusuruohokääriäinen
Rhopobota ustomaculana, puolukkakääriäinen
Rhopobota naevana, pihlajakääriäinen
Spilonota ocellana, lehtisilmukääriäinen
Spilonota laricana, lehtikuusikääriäinen
Gibberifera simplana, haapakääriäinen
Epinotia trigonella, kolmiosoukkokääriäinen
Epinotia sordidana, leppäsoukkokääriäinen
Epinotia solandriana, vaihtelevasoukkokääriäinen
Epinotia brunnichana, pilkkasoukkokääriäinen
Epinotia maculana, sysisoukkokääriäinen
Epinotia caprana, raitasoukkokääriäinen
Epinotia abbreviana, jalavasoukkokääriäinen
Epinotia subocellana, kirjosoukkokääriäinen
Epinotia bilunana, kermasoukkokääriäinen
Epinotia ramella, täpläsoukkokääriäinen
Epinotia demarniana, norkkosoukkokääriäinen
Epinotia immundana, rantasoukkokääriäinen
Epinotia tetraquetrana, koivusoukkokääriäinen
Epinotia nisella, pajusoukkokääriäinen
Epinotia cinereana, haapasoukkokääriäinen
Epinotia tenerana, rusosoukkokääriäinen
Epinotia nemorivaga, sianpuolasoukkokääriäinen
Epinotia tedella, kuusisoukkokääriäinen
Epinotia fraternana, pihtasoukkokääriäinen
Epinotia signatana, tuomisoukkokääriäinen
Epinotia granitana, runkosoukkokääriäinen
Epinotia rubiginosana, petäjäsoukkokääriäinen
Epinotia cruciana, juovasoukkokääriäinen
Epinotia mercuriana, lapinsoukkokääriäinen
Epinotia gimmerthaliana, juolukkasoukkokääriäinen
Epinotia nanana, kääpiösoukkokääriäinen
Epinotia crenana, talvisoukkokääriäinen
Epinotia pygmaeana, vilkkusoukkokääriäinen
Zeiraphera griseana, havupunoskääriäinen
Zeiraphera rufimitrana, pihtapunoskääriäinen
Zeiraphera ratzeburgiana, kuusipunoskääriäinen
Zeiraphera isertana, tammipunoskääriäinen
Pelochrista caecimaculana, kaunokkipeilikääriäinen
Pelochrista mollitana, hirvenjuuripeilikääriäinen
Pelochrista infidana, marunapeilikääriäinen
Pelochrista huebneriana, hietapeilikääriäinen
Pelochrista guentheri, somerikkopeilikääriäinen
Eucosma obumbratana, valvattipeilikääriäinen
Eucosma flavispecula, lautumapeilikääriäinen
Eucosma cana, mykeröpeilikääriäinen
Eucosma hohenwartiana, ahdepeilikääriäinen
Eucosma fulvana, ketopeilikääriäinen
Eucosma campoliliana, villakkopeilikääriäinen
Eucosma aemulana, pikkupeilikääriäinen
Eucosma lacteana, maitopeilikääriäinen
Eucosma metzneriana, pujopeilikääriäinen
Eucosma messingiana, messinkipeilikääriäinen
Eucosma conterminana, salaattipeilikääriäinen
Eucosma aspidiscana, piiskupeilikääriäinen
Eucosma pupillana, malipeilikääriäinen
Eucosma saussureana, läätepeilikääriäinen
Eucosma suomiana, suomenpeilikääriäinen
Gypsonoma minutana, rusorunkokääriäinen
Gypsonoma dealbana, tarharunkokääriäinen
Gypsonoma oppressana, poppelirunkokääriäinen
Gypsonoma sociana, haaparunkokääriäinen
Gypsonoma nitidulana, vyörunkokääriäinen
Epiblema sticticana, piennarlaikkukääriäinen
Epiblema scutulana, niittylaikkukääriäinen
Epiblema foenella, kaarilaikkukääriäinen
Epiblema cirsiana, ohdakelaikkukääriäinen
Epiblema grandaevana, kolossilaikkukääriäinen
Epiblema graphana, kärsämölaikkukääriäinen
Epiblema simploniana, tunturilaikkukääriäinen
Epiblema similana, isolaikkukääriäinen
Epiblema inulivora, hirvenjuurilaikkukääriäinen
Notocelia cynosbatella, posliinilaikkukääriäinen
Notocelia tetragonana, varjolaikkukääriäinen
Notocelia uddmanniana, kiilalaikkukääriäinen
Notocelia roborana, jymylaikkukääriäinen
Notocelia incarnatana, rusolaikkukääriäinen
Notocelia rosaecolana, tarhalaikkukääriäinen
Notocelia trimaculana, orapihlajalaikkukääriäinen
Pseudococcyx posticana, pikkuversokääriäinen
Pseudococcyx turionella, isoversokääriäinen
Retinia resinella, pihkakääriäinen
Retinia perangustana, lehtikuusenkäpykääriäinen
Rhyacionia buoliana, männynversokääriäinen
Rhyacionia pinicolana, punaversokääriäinen
Rhyacionia pinivorana, ruskoversokääriäinen
Rhyacionia duplana, toukoversokääriäinen
Rhyacionia logaea, huhtiversokääriäinen
TRIBUS GRAPHOLITINI
Dichrorampha plumbana, kiiltokenttäkääriäinen
Dichrorampha sedatana, pietaryrttikenttäkääriäinen
Dichrorampha aeratana, piennarkenttäkääriäinen
Dichrorampha consortana, päivänkakkarakenttäkääriäinen
Dichrorampha cinerascens, paahdekenttäkääriäinen
Dichrorampha acuminatana, sirppikenttäkääriäinen
Dichrorampha sylvicolana, ojakärsämökenttäkääriäinen
Dichrorampha simpliciana, pujokenttäkääriäinen
Dichrorampha heegerana, hietikkokenttäkääriäinen
Dichrorampha senectana, taitekenttäkääriäinen
Dichrorampha vancouverana, rusokenttäkääriäinen
Dichrorampha flavidorsana, isokenttäkääriäinen
Dichrorampha alpinana, ahokenttäkääriäinen
Dichrorampha petiverella, täpläkenttäkääriäinen
Dichrorampha plumbagana, siankärsämökenttäkääriäinen
Dichrorampha obscuratana, viherkenttäkääriäinen
Dichrorampha agilana, pikkukenttäkääriäinen
Cydia nigricana, hernekääriäinen
Cydia oxytropidis, keulankärkikiiltokääriäinen
Cydia succedana, maitekiiltokääriäinen
Cydia medicaginis, mailaskiiltokääriäinen
Cydia microgrammana, orakkokiiltokääriäinen
Cydia duplicana, katajakiiltokääriäinen
Cydia cognatana, runkokiiltokääriäinen
Cydia illutana, latvakiiltokääriäinen
Cydia corollana, korokiiltokääriäinen
Cydia coniferana, havukiiltokääriäinen
Cydia indivisa, pihkakiiltokääriäinen
Cydia cosmophorana, mäntykiiltokääriäinen
Cydia strobilella, kuusenkäpykääriäinen
Cydia pactolana, ruskokiiltokääriäinen
Cydia pomonella, omenakääriäinen
Cydia servillana, äkämäkiiltokääriäinen
Cydia leguminana, jalavakiiltokääriäinen
Cydia cornucopiae, aarnikiiltokääriäinen
Cydia splendana, tammikiiltokääriäinen
Cydia fagiglandana, pyökkikiiltokääriäinen
Cydia inquinatana, vaahterakiiltokääriäinen
Lathronympha strigana, kuismakääriäinen
Grapholita fissana, halkiokiiltokääriäinen
Grapholita compositella, ketokiiltokääriäinen
Grapholita aureolana, pohjankiiltokääriäinen
Grapholita caecana, paahdekiiltokääriäinen
Grapholita discretana, humalakiiltokääriäinen
Grapholita lunulana, kuukiiltokääriäinen
Grapholita orobana, virnakiiltokääriäinen
Grapholita jungiella, toukokiiltokääriäinen
Grapholita andabatana, pihlajanmarjakääriäinen
Grapholita cotoneastri, tuhkapensaanmarjakääriäinen
Grapholita lobarzewskii, tarhamarjakääriäinen
Grapholita funebrana, luumunmarjakääriäinen
Grapholita tenebrosana, ruusunmarjakääriäinen
Grapholita janthinana, orapihlajanmarjakääriäinen
Pammene splendidulana, paistelatvakääriäinen
Pammene insulana, haapalatvakääriäinen
Pammene ignorata, lehtolatvakääriäinen
Pammene argyrana, tammilatvakääriäinen
Pammene suspectana, saarnilatvakääriäinen
Pammene albuginana, äkämälatvakääriäinen
Pammene clanculana, vaivaiskoivulatvakääriäinen
Pammene obscurana, koivulatvakääriäinen
Pammene luculentana, idänlatvakääriäinen
Pammene luedersiana, kevätlatvakääriäinen
Pammene fasciana, terholatvakääriäinen
Pammene rhediella, pihlajalatvakääriäinen
Pammene populana, pajulatvakääriäinen
Pammene regiana, vuorivaahteralatvakääriäinen
Pammene germmana, tuomilatvakääriäinen
Pammene ochsenheimeriana, pikkulatvakääriäinen
Pammene aurana, kultalatvakääriäinen
Pammene gallicana, putkilatvakääriäinen
Strophedra nitidana, koivunatsakääriäinen
Corticivora piniana, kääpiökääriäinen