Hammasmittari

Odontopera bidentata

Heimo: Mittarit (Geometridae)
Alaheimo: Lovimittarit (Ennominae)
Tribus: Ennomini
Suku: Odontopera

Tuntomerkit: Perhosen etusiiven ulkoreuna on hammaslaitainen; tästä juontuu lajin suomenkielinen nimi. Mittariperhoseksi hammasmittari on suhteellisen iso, siipien kärkivälin ollessa noin 37–45 millimetriä. Siipien pohjaväri on tasainen lahopuumaisen ruskea tai ruskeanharmaa. Etusiiven poikki kulkee kaksi viirua, joiden välissä on rengasmainen täplä, jonka keskus on toisinaan pohjaväriä vaaleampi. Ulompi poikkiviiru jatkuu takasiivessä. Lisäksi takasiivessä on samanlainen keskustäplä kuin etusiivessäkin.
Ulompi poikkiviiru ja rengasmainen keskustäplä näkyvät siipien takapinnallakin.

Esiintyminen: Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, idässä Kuhmon korkeudelle saakka ja länsirannikolla aina Ouluun asti. (Levinneisyyskartta)

Lentoaika: Toukokuun lopulta heinäkuun puoleenväliin yhtenä sukupolvena. Lennon huippu sijoittuu kesäkuulle. Aniharvoin on tavattu toisen sukupolven yksilöitä elo-syyskuun vaihteessa. (Lentoaika)

Elinympäristö: Tyypillisiä elinympäristöjä ovat mm. pensaikkomaat, lehdot, puutarhat ja puistot.

Elintavat: Aikuinen perhonen lentää vain öisin ja tulee hyvin valolle, toisinaan myös syötille. Perhonen käy myös kukilla (toisin kuin monet muut isokokoiset lovimittarit), esimerkiksi syreenillä.

Kehitysvaiheet: Toukka on polyfagi (moniruokainen) ja sitä voi tavata heinä-syyskuussa lehtipuilla ja pensailla, mutta myös havupuilla. Toukan väritys ja kuviointi vaihtelevat. Tavanomainen muoto on ruskea, mutta sen rinnalla esiintyy koristeellisempi muoto, jossa vaaleanvihreällä pohjalla on tummanruskeita täpliä. Toukan tunnusomainen piirre on kaksi nystyä toiseksi viimeisessä jaokkeessa. Kotelolla on peräpäässään suhteellisen pitkä cremaster (= sarja koukkuja ja/tai piikkejä, jotka pitävät kotelon kiinni silkkikudoksessa). Kotelo talvehtii.

Muuta: Lajin tieteellinen nimi bidentata tarkoittaa ’kaksihampainen’.

Lepiforum: Hammasmittarin sivu.

Koiras, 23.5.2017, Hartola, © Heikki Tabell
Koiras, 31.5.2014, Kangaslahti, Pieksämäki, © Patrik Åberg
Naaras, 31.5.2016, Espoo, © Helmut Diekmann
Koiras, 13.6.2017, Kotalahti, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
Koiras, 13.6.2017, Kotalahti, Leppävirta, © A. & E. Ylönen
Koiras, 19.6.2017, Hartola, © Heikki Tabell
Täysikasvuinen toukka, 9.9.2017, Hartola, © Heikki Tabell
Täysikasvuinen toukka, ruskea muoto, 29.8.2015, Kaarina, © Håkan Söderholm
Lähes täysikasvuinen toukka, vihreänkirjava muoto, 20.8.2017, Saukkola, Nummi-Pusula, © Markku Ruuskanen
Täysikasvuinen toukka, vihreänkirjava muoto, 7.9.2015, Parainen, © Håkan Söderholm
Kotelo, 30.5.2015, Kypäräsuo, Hyvinkää, © Olli Pihlajamaa